maanantai 25. helmikuuta 2013

Loppuukohan aika kesken?

Tässä alkaa kyllä jo vähän hirvittämään, kun viikot hurahtaa ohitse ihan järkyttävää vauhtia. Tuntuu, ettei mitään saa kotona aikaiseksi ja sielläkin olisi vielä paljon puuhaa ennen vauvan syntymää.

Mä toivon, että mun äiti voisi tulla mun kaveriksi maalaushommiin kun mun äitiysloma alkaa. Haluaisin saada olohuoneen maalattua loppuun, mutten mä taida uskaltaa itse kekkuloida katonrajassa. Makkarin kohtalo on vielä vähän auki. Uutta väriä sekin kaipaisi ja uudet verhot.  Eteinen pitäisi saada järjesteltyä uudelleen, jotta saadaan vaunut kulkemaan siitä näppärästi ja niille tarvitsisi myös sellaisen säilytyspaikan etteivät olisi jatkuvasti tiellä. Toisinsanoen eteisen peilikaappihirvitys pitäisi purkaa ja kehittää tilalle jotain muuta.


Hankinnat on onneksi kohtuu hyvällä mallilla.

Tähän mennessä kasassa:

- yhdistelmävaunut
- kohtuamme (Shantala Babybath)
- trikoinen kantoliina
- rintapumppu (Avent Isis) + pari pulloa
- 4 maidonkerääjää
- tarrakapalo (Swaddle Me)
- imetysliivit (Bravado Body Silk Seamless)
- muutamia pieniä kestovaippoja eri merkeiltä
- kosteussulku sänkyyn
- makuupussi (Pikku-Aappa)
- valtava määrä vaatteita


Vielä hankittavia:

- turvakaukalo (Cybex Aton II ?) + isofix-telakka
- kokoontaittuva hoitopöytä
- kehto (Stokke Daybed)
- harsoliinoja
- pari lasista tuttipulloa (Lifefactory)
- kestoliivinsuojia
- hoitolaukku
- lakanoita kehtoon ja pinnasänkyyn
- Lansinoh-voidetta
- pari tetraa korviketta
- paketti pieniä kertisvaippoja
(- pinnasänky)
(- sitteri)

8 kommenttia:

  1. Sun ajatukset on suoraan ku multa. Tekisi kauheasti mieli tehdä kaikenlaista ja pistää kaikki uusiksi. Intoa on, mutta myös pelkoa ettei ehdikään. Ihan selkeästi on pesänrakennusviettiä ilmassa:)

    VastaaPoista
  2. pikkuhiljaa rupee täälläkin semmoinen pikkupaniikki iskemään, että pitäsköhän sitä oikein jotain hankkia ja tehä tuota tulevaa ihmeotusta varten. Meillä hankittuna turvakaukalo, kylpyämme ja pinnasänky, niin ja oikeesti vaan muutama vaate. Mut eiks näilläkin aika kivasti pääse alkuun :D ehkä nyt pitäs pikkuhiljaa ryhdistäytyä ja ruveta ainakin miettimään, että mitä sitä on pakko hankkia.

    Ilkikurimus

    VastaaPoista
  3. Meillä on vaan edelleen ne vaunut. Eilen miehen kanssa puhuttiin, että kyllä varmaan jotain tarvitsisi ruveta hankkimaan ettei tule kiire. Ajattelin kyllä vuokrata setin beibamboolta. Vauva kuitenkin kasvaa niin nopeaan, että vaatteet jää pieniksi pian ja vuokraus on aika ekologinen tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beibamboon idea on ihana, ja vuokraus on minunkin mielestäni oikein hyvä vaihtoehto pienen vauvan vaatteiden kannalta.

      Nuo valkoiset vaatteet ei tyydytä mun itsekkäitä tarpeita pukea vauva ihaniin väreihin ja kuoseihin :D Itsekään en kyllä ymmärrä, miksi täytyisi upottaa omaisuus uusiin vauvanvaatteisiin. Olen kaiken ostanut käytettynä, ja säästänyt sievoisia summia. Nuo ihan pienimmät koot eivät ehdi mennä käytössä miksikään, joten saan osan varmasti annettua/myytyä vielä eteenpäinkin.

      Poista
  4. Voi täällähän on ihania uutisia! Olen käynyt välillä lukemassa sun lapsettomuusblogia ja ihailemassa sun taiteilemia kuvia, mutta nyt pitänyt henkisen jaksamisen takia pitkän tauon kaikesta lapsettomuuteen liittyvästä. Nyt taas hoidot jatkuvat minulla...

    Mutta tulin niin hyvälle mielelle että täällä tehdään jo ostoslistaa mitä pitää vielä hankkia, kävin katsomassa ultrakuvatkin ja tuli aivan tippa linssiin :) Kaikkea hyvää sinulle loppuodotukseen!

    /Ulriikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Voimia hoitorumbaan! Toivottavasti teidänkin kohdalla olisi tämä maailman paras palkinto jo ihan nurkan takana odottamassa.

      Poista
  5. Tuosta Shantala Babybathista olisi mukava kuulla enemmän sitten, kun olette päässeet sitä käyttämään.

    Asiasta asian viereen: blogistani löytyy sinulle pieni tunnustus.

    VastaaPoista
  6. Toki kerron lisää ammeesta, kun se saadaan otettua käyttöön. Vaikuttaa näppärältä käytettäväksi jopa meidän pikkuvessassa vessanpöntön päällä. Ja kokokin on sen verta iso, että elättelen toivoa, että pärjättäisi tuolla about vuoden ikään asti :)

    Ja kiitos tunnustuksesta. Aloitin jo vastausten kirjoittamisen, mutta listoja on niin monta, että vaatii kyllä aikaa ja todellista paneutumista :D

    VastaaPoista