Viikko vielä, jaksaa jaksaa!

Mies huomautti viikonloppuna, etten ole pitkään aikaan päivittänyt blogia. Ja onhan sitä tosiaan kuukausi jo vierähtänyt.

Aika vaan kuluu niin hirveän nopeasti, ja jotenkin tuntuu ettei mulla loppujenlopuksi ole hirveästi kerrottavaa. Mun mielialat ei juuri heittele, joten ei ole marmatettavaa. Ja kun kremppojakaan ei ole ihan viime viikkoja lukuunottamatta ollut, niin ei voi valittaa vaivoistaankaan. Jotenkin lapsettomuusvuosien jälkeen on myös vaikeaa alkaa kirjoittamaan pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, vaikka sellaiselta elämä tällä hetkellä tuntuukin.

Pari viikkoa sitten käytiin luultavasti tämän raskauden viimeisessä ultrassa. Vauva oli lääkärin lausunnon mukaan "bioprofiililtaan moitteeton", mitä sitten tarkoittaakaan. Kaikki oli ilmeisesti oikein hyvin. En kasvata vatsassani mitään jättiläistä, mutten turhan pientäkään vauvaa. Ultran mittojen mukaan painoarvioksi saatiin 1882g, joka mahtui hienosti lääkärin käsikopelolla tekemän arvion sisään (1.7-1.9kg). Nyt alkaa varmaankin olemaan se pari kiloa jo plakkarissa. Ihan huimaa ajatella, että vauva on jo niin iso! Lantion tilavuudesta lääkäri ei ollut lainkaan huolissaan. Hyvin kuulemma pitäisi alle 4,5kg vauva mahtua, jos ei satu kääntymään synnytyksen edetessä virhetarjontaan.

Saatiin vielä kuvakin mukaan ko. reissulta, ja ei tuota ole voinut kuin ihastella harva se päivä :)



Ensi maanantaina alkaa äitiysloma, joten viimeistä työviikkoa viedään. Hirveästi on mielessä juttuja, joita aion tehdä kotiin jäädessäni, mutta katsotaan nyt mihin kaikkeen taivun. Vatsa alkaa olla jo aika pahasti tiellä ja liitoskivutkin ovat saapuneet hankaloittamaan elämää. Kävely on melkoista tepsutusta, juoksemista en uskalla ajatellakaan. Kenkien ja sukkien pukeminen on jo melkoinen urheilusuoritus, kaikki vaatteet puristaa -- pelkkä sohvalta nouseminen on välillä työn ja tuskan takana. Fiilis on kyllä lähinnä huvittunut ja tykkään edelleen olla raskaana. On vaan hassua huomata, kuinka raihnaiseksi sitä on yhtäkkiä muuttunut ja kuinka jotkut ihan arkiset jutut tuntuu välillä aivan älyttömän raskailta.

Vauva on alkanut taas potkimaan sen jokusen viikon kestäneen punkemiskauden jälkeen. Ja nyt sitä voimaa vasta löytyykin! Pari kertaa päivässä tulee ihan säikähdettyä ja kiljahdettua ääneen, kun monoa tulee yllättäen. Erityisen häijyltä tuntuu, kun jalkaa tungetaan tuosta kylkikaarten yli. Siihen liikkeeseen tämä epeli on tuntunut erikoistuneen etenkin autoillessa.

Päivä päivältä alkaa jännittämään enemmän, että kumpaa sukupuolta tämä tulokas mahtaa edustaa. Ei kaduta kyllä ollenkaan, ettei sitä lähdetty selvittämään rakenneultran yhteydessä. Tämä pieni kutkutus tuo kivan oman lisän siihen synnytyksen odotteluun.

Hupsista!

Painonmuutos 1100g/vk. Ohops...
Ekaa kertaa tuli pieni huomautus kätilöltä, kun ihan tuota tahtia ei kyllä tarvitsisi nousta. Kaikki muu oli kuitenkin neuvolassa kunnossa; pissa puhdas, verenpaine ok, sf-mitta keskikäyrällä, lapsivettä normaalisti eikä turvotusta, joten ei auta kuin toivoa, että tää olisi nyt joku hetkellinen aineenvaihdunnan hidastumisesta johtuva juttu tms.

Emmittiin tuossa miehen kanssa, että ei taideta lähteä kunnallisen puolen järkkäämään perhevalmennukseen. Joku synnytysvalmennus olisi kuitenkin kiva käydä, joten kyselin tuolta meidän kätilöltä mahdollisuutta sellaiseen privaattikäyntiin, jolloin käytäisi kimpassa synnytystä ja siihen liittyviä juttuja läpi. Varattiinkin siis 1,5h aika kuukauden päähän, jolloin pitää raahata mieskin mukaan. Sitä ennen olisi hyvä käydä tutustumiskäynnillä Jorvissa, joten täytynee soitella sinnekin melko pian.

Hui, kun alkaa jo vähän jännittää. Synnytys ei kyllä kovin ahkerasti ole ollut mielessä. Suhtautuminen on ollut tähän mennessä lähinnä luokkaa: "On ne muutkin selvinneet." Pikkuhiljaa kuitenkin alkaa ajatuksissa pyöriä kaikenmaailman kauhuskenaarioita. Mitäs jos vauva päättääkin jämähtää perätilaan? Mitä jos lääkäri toteaa lantion liian ahtaaksi alatiesynnytystä ajatellen? Mitä jos menetän täysin itseni hallinnan kovissa kivuissa? Ehditäänkö ajoissa sairaalaan? Mitä jos repeän pahasti?

Yritän vakuutella itselleni, että kaikki järjestyy kyllä tavalla tai toisella. Jotain vastauksia saanen ensi kuun alussa suunnatessamme ylimääräiseen ultraan. Samalla lääkäri tsekkailee vähän mun lantion tilavuutta ja tekee vauvasta painoarvion. Tarjontaakin ilmeisesti tarkastellaan ja kohdunkaulan kypsymistä.


Kova on kyllä liikkumaan tämä tyyppi. Ja tuntuu viihtyvän harvinaisen kummallisissa asennoissa. Lempipaikka on ilmeisesti vatsan pohjalla poikittain, ja nyt taas tuntuu olevan jossain ihme sykkyrässä heti navan takana. Ajoittain on hitusen tukala olo, kun on niin kova myllerrys päällä. Potkuja ei enää tunnu kovin usein, vaan enemmän alkaa liikkuminen olemaan erilaisia tuuppaisuja ja venyttelyjä. Kai se tila alkaa käymään jo vähän ahtaaksi?

Enää viisi viikkoa töitä jäljellä!

Loppuukohan aika kesken?

Tässä alkaa kyllä jo vähän hirvittämään, kun viikot hurahtaa ohitse ihan järkyttävää vauhtia. Tuntuu, ettei mitään saa kotona aikaiseksi ja sielläkin olisi vielä paljon puuhaa ennen vauvan syntymää.

Mä toivon, että mun äiti voisi tulla mun kaveriksi maalaushommiin kun mun äitiysloma alkaa. Haluaisin saada olohuoneen maalattua loppuun, mutten mä taida uskaltaa itse kekkuloida katonrajassa. Makkarin kohtalo on vielä vähän auki. Uutta väriä sekin kaipaisi ja uudet verhot.  Eteinen pitäisi saada järjesteltyä uudelleen, jotta saadaan vaunut kulkemaan siitä näppärästi ja niille tarvitsisi myös sellaisen säilytyspaikan etteivät olisi jatkuvasti tiellä. Toisinsanoen eteisen peilikaappihirvitys pitäisi purkaa ja kehittää tilalle jotain muuta.


Hankinnat on onneksi kohtuu hyvällä mallilla.

Tähän mennessä kasassa:

- yhdistelmävaunut
- kohtuamme (Shantala Babybath)
- trikoinen kantoliina
- rintapumppu (Avent Isis) + pari pulloa
- 4 maidonkerääjää
- tarrakapalo (Swaddle Me)
- imetysliivit (Bravado Body Silk Seamless)
- muutamia pieniä kestovaippoja eri merkeiltä
- kosteussulku sänkyyn
- makuupussi (Pikku-Aappa)
- valtava määrä vaatteita


Vielä hankittavia:

- turvakaukalo (Cybex Aton II ?) + isofix-telakka
- kokoontaittuva hoitopöytä
- kehto (Stokke Daybed)
- harsoliinoja
- pari lasista tuttipulloa (Lifefactory)
- kestoliivinsuojia
- hoitolaukku
- lakanoita kehtoon ja pinnasänkyyn
- Lansinoh-voidetta
- pari tetraa korviketta
- paketti pieniä kertisvaippoja
(- pinnasänky)
(- sitteri)

Kuinka pelottavaa...

.. kun sitä vihdoin alkaa tajuamaan, että perheenlisäystä on todella tulossa.

Olen tähän asti tehnyt hankintoja vähän kuin "autopilotilla", eikä se ole aikaisemmin oikein iskenyt. Mutta viime sunnuntai oli iso harppaus, ilmeisesti myös miehelle. Alkuvuoden yllättävien menoerien vuoksi päädyimme kuitenkin katselemaan vaunuja käytettynä ja mieleiset löytyivätkin kohtuu läheltä meitä. Sunnuntai oli suuri päivä, kun kävimme hakemassa kärryt kotiin.

Olohuoneessamme odottaa nyt käyttäjäänsä ylläolevan malliset, suklaanruskeat Gesslein Visionit vuosimallia 2011. Hieman kauhunsekaisin ja huvittunein fiiliksin ollaan niitä ihmetelty ja työnnelty. Mukaan tuli ratasosan lisäksi siis pehmeä kantokoppa, jalkapeitto ja sadesuoja. Kaupanpäällisiksi myyjä antoi myös Baby Björnin limenvihreän rintarepun. Tästä ei ilmeisesti ole iloa kuin ihan ensikuukausina, joten jos vauva kantovermeessä tuntuu viihtyvän, täytynee sijoittaa monipuolisempaan ja parempaan kantoreppuun (Manduca, Stokke Baby Carrier tms).



Eilen siirryttiin taas uudelle viikolle. Sen kunniaksi vauva päätti illalla sängyssä venytellä vatsassa poikittain. Pääsin tunnustelemaan päätä ja pyllyä, ehkä jalkaakin. Kovasti se kasvaa, kun parin viikon sisään painoa pitäisi olla kertynyt jo suunnilleen kilon verran. Juurihan se oli vasta muutaman millin pituinen solumöhkäle!

Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että olen edelleen raskaana. Nyt aletaan olla jo niin turvallisilla viikoilla, että vauvalla alkaa olla hyvät mahdollisuudet selvitä, vaikka synnytys käynnistyisikin etuajassa. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu, että tämä raskausaika on kulunut ihan liian nopeasti. Kun tätä on odottanut niin monta vuotta, niin melkein toivoisi, että saisi olla raskaana hieman pidemmän aikaa. Mieli voi kyllä muuttua, kun vatsa vielä tästä kasvaa ja jotain vaivojakin ehkä ilmaantuu. Toistaiseksi olen selvinnyt hyvin vähällä. Vasta ihan äskettäin on alkanut ylävatsaa kiristelemään, kun kohtu ilmeisesti raivaa tilaa ja nahka venyy ja paukkuu. Toki kohtu on jo sen verta iso, että se hankaloittaa kumartelua ja tekee mm. portaiden kapuamisesta melko raskasta. Autoilu sentään sujuu vielä ihan kivasti, mutta autosta pois pääseminen on jo aika hankalaa.

Hyvin hurisee

Eilen alkoi 24. raskausviikko ja sikiön pitäisi ilmeisesti pikkuhiljaa kuulla jotain ääniä kohtuun asti. Hieman himottelisi Bola-korun ostaminen, mutta ehkä kuitenkin jätän sen väliin..

Neuvolassakin tuli piipahdettua, ja kaikki vaikutti hyvältä. Painosta sain kehuja, verenpaineet olivat pysyneet aisoissa, pissa oli puhdas ja hemoglobiinikaan ei ollut juuri laskenut lähtötasosta. Vauvan sykkeet pyörivät välillä 130-145 ja liikkeitä tosiaan tuntuu koko ajan enemmän.

Nyt olen alkanut tuntemaan liikkeitä myös tuolla pyrstön suunnalla. Se on ihan suoraan sanottuna todella hämäävää, ei nyt ehkä epämukavaa, mutta outoa kuitenkin. Vatsanahkaan kohdistuvat osumat ovat vielä toistaiseksi ihan kivoja seurata, mutta se pään/pyllyn punkeminen tuntuukin jo ikävämmältä ja melkein sattuukin välillä.


Olen kunnostautunut vaatehankinnoissa rakenneultran jälkeen ihan toden teolla ja nyt alkaa olemaan pikkuvaatteet kasassa, jotain saattaa ehkä olla jo vähän turhankin paljon, kun ostamissani paketeissa on tullut osassa valtavasti sellaista ihan perusvaatetta kylkiäisenä. Mutta parempi se lienee, että on pari ylimääräistä bodya, kuin että kaikki vaatteet olisivatkin yhtäkkiä puklailuiden takia pesussa. Ja kyllä mulla on mun mielestä näiden kaikkien odotettujen vuosien jälkeen lupa vähän hurahtaa ;)


Toinenkin mun mummoista sai eilen vihdoin tietää raskaudesta. Oli ihana kuunnella, kuinka se selvästi ilahtui ihan älyttömästi. Puhelu loppui lauseeseen: "Kyllä minä nyt niin innostuin tästä vauvasta, että taidanpa lähteä lumitöihin! Ai että!"
Naurattaa vieläkin, kuinka pirteäksi uutinen teki jo hieman vanhuudenhöperön mummon.

Vaunuhuumaa

Lupasin kirjoittaa tarkemmin vaunuista, ja nyt onkin kerrottavaa, kun käytiin lastentarvikeliikkeessä potkimassa renkaita ja pyörittelemässä vaihtoehtoja. Tuo oli ensimmäinen kerta, jolloin olen jalallani astunut noin hurjaan paikkaan. Olo oli hykerryttävä. Minä pääsin katselemaan pinnasänkyjä, kehtoja, vaunuja, turvaistuimia jne. Vihdoin se vuoronumero osui meidänkin kohdalle!

Meillähän oli siis tähtäimessä Gesslein Visionit, kolmipyöräiset oikein veikeän näköiset vaunut. Ne oli valitettavasti liikkeestä loppu, mutta kokeiltiin muitakin kolmipyöräisiä vaihtoehtoja. Eivät vakuuttaneet. Bumbleride Indiet olisivat muuten olleet ihanat, mutta niissä lasta ei saa istumaan naama työntäjään päin, joten ne oli diskattu jo etukäteen. Täytyi niitä silti väännellä ja käännellä. Jos etsittäisi taaperokärryjä, olisi nuo olleet kyllä meidän valinta aivan mielettömän makealla vihreällä verhoilulla.

Mut yllätti myös, kuinka jämäkältä kolmipyöräiset tuntuivat. Oli hieman mietityttänyt, että kippaako ne herkästi. Suurinta osaa en saanut minun hurjilla lihaksillani kippaamaan vaikka kuinka yritin. Saati jos vaunuissa olisi vielä ollut muutama kilo lisäpainoa lapsen ollessa kyydissä. Uskon siis, että varmasti ovat turvalliset.

Mutta koska tottakai se ylihuolehtivaisuus pikkuhiljaa yrittää nousta pintaan, päätettiin myyjän kehoituksesta vilkaista myös nelipyöräisiä malleja. Niitä suositeltiin erityisesti sen takia, koska meillä vaunulenkeillä mukana tulee kulkemaan kaksi koiraa. Nelipyöräiset ovat kuitenkin hieman jykevämmät ja helpommat hallita yllättävissä tilanteissa.

Onneksi kokeiltiin, koska ihastuttiin aivan totaalisesti Gesslein Futureihin, keinonahkaisella verhoilulla.

Kärryt on siis nämä ylemmät, ja alapuolella on ilmeisesti se kuosi, joka tulee ratasosaan, mutta runko on tuossa eri (oisko Gesslein F6?). Kuomussa oli myös kapea oranssi raita tuossa lipassa.

Kantokassin ja kovan kopan välillä hieman pähkäiltiin ja taidetaan päätyä tähän pehmeämpään versioon. Se menee hieman pidempään, koska on kuulemma tilavampi. Ja onhan tuota kätevämpi kantaakin. Kantokassi myös muuntuu lämpöpussiksi tai istuinpehmusteeksi tarvittaessa.

Materiaalina siis valkoinen keinonahka, joka on kuulemma tosi helppo pitää puhtaana. Muuten en ikimaailmassa harkitsisi valkoisia vaunuja, mutta tuollaiselta pinnalta tosiaan kura lähtee varmasti pyyhkimällä. Kuulemma oikein positiivista kommenttia on tuosta keinonahasta tullut, mutta kyllähän se varmasti ottaa osumaa jos siihen jotain terävää osuu.

Nämä vaunut veivät miehenkin mukanaan, eikä karsea hintakaan enää tuntunut pahalta, koska vaunuissa on kaikki ne ominaisuudet mitä vaan voidaan kaivata.

Ensinnäkin runko on törkeän hyvä. Edessä on kääntyvät eturenkaat, jotka saa lumisemmilla keleillä vaihdettua tavallisiksi isoiksi renkaiksi ja molemmat kuuluvat siis pakettiin. Ilmakumirenkaat valittiin, koska meillä päin hiekkateitä riittää ja ovat sellaisella alustalla paremmat. Joustoa saa säädettyä, ja rattaat menevät tosi kätevästi pakettiin parilla jalan painalluksella. Työntöaisassa on sekä pituus, että korkeussäädöt, ja istuinosan jalkatuen pituutta voi myös säätää lapsen kasvun mukaan.

Pidettiin myös tärkeänä, että turvakaukalon saisi kiinni runkoon. Tähän malliin sopii haluamamme Cybex Aton 2-kaukalo, jota varten täytyy vain ostaa adapterit. Adapterit voi pitää koko ajan rungossa kiinni, eikä niitä tarvitse irroitella saadakseen ratasosaa takaisin. Tuo ratasosa on käännettävissä tosi näppärästi, koska siinä on helppo pikalukitus. Lapsen saa siis istumaan sekä naama menosuuntaan, että työntäjään päin.

Mä en malttaisi odottaa, että saadaan nämä kotiin! Vielä ei vaan ole tarpeeksi valuuttaa tilillä, mutta tuossa helmi-maaliskuussa nämä on käytävä tilaamassa, koska toimitusaika vaunuille on n. 5vk ja ilmakumirenkaissa on ollut toimitusvaikeuksia, joten niissä voi mennä jopa 8vk. Nämä Suomen malliston Gessleinit tehdään aina tilauksesta (ellei joku kaupassa esillä oleva malli kelpaa sellaisenaan), joten kaikki osat voi valita mieleisikseen. Rungon saa valkoisena, hopeanvärisenä tai mustana, ja noita erilaisia kangasvaihtoehtoja on aivan mielettömästi.

Puoliväli

rv20+0, puolet takana ja toinen samanmoinen (tai ehkä hieman pidempi) rupeama edessä!

Uskomatonta, että raskaus on jo näin pitkällä. Vatsan kasvussa ei lähiviikkojen kuvista juuri eroa huomaa, mutta ilmeisesti lomamme aikana se otti melkoisen kasvupyrähdyksen kuitenkin, kun useampi on pysähtynyt siitä huomauttamaan.

Eilinen rakenneultra ehkä hieman konkretisoi sitä, että meistä on tulossa perhe. Epeli näytti jo ihan vauvalta, ja saatiin todella kauniita 3D-kuvia kasvoista. Hirmuinen nyrkkeilijä se tuntuu olevan edelleen, mutta oli sentään ultrassa kohtuullisen yhteistyöhaluinen ja mitat saatiin otettua hyvin ja rakenteet katsottua myös.

Kaikki oli kunnossa! Mitat vastasivat viikkoja, elimet ja luusto normaalit, ei havaittu napatyrää, huuli- tai selkärankahalkiota, ja ilmeisesti aika iso osa sydänvioistakin saatiin poissuljettua. Lääkäri oli ihan innoissaan, kuinka hienosti sai sydämen näkymään. Todella harvoin kuulemma saa niin hyvää kuvakulmaa ja sitä se sitten esittelikin pidemmän aikaa ja kuuntelutti sykkeitä ja kertoi virtauksista yms.

Istukka oli yllätyksekseni siirtynyt nt-ultran jälkeen takaseinämästä aivan eteen. Olin kyllä epäillyt, että se olisi vallannut oikeaa puolta, koska sieltä on vaikea saada sykkeet kuulumaan, ja liikkeitäkään en ole siellä tuntenut kertaakaan. Mutta keskellä ja edessä se oli. Aika jännä, sillä juurikin ihan keskellä vatsaa tunnen potkut voimakkaimmin ja siitä ne ensimmäisetkin liikehdinnät bongasin. Saa siis muksinnoissa todella olla jo voimaa! En kyllä edelleenkään tunne liikkeitä kuin istuessani tai selällään maaten, joten tuo istukan sijainti oli sinänsä huojentava tieto. Koen olevani onnekas, että tunnen edes jotain, kun osa ensikertalaisista ei tunne vielä yhtään mitään näillä samoilla viikoilla.

Sukupuolta ei haluttu selvittää, mutta jos se olisi ultrassa vilahtanut, niin ei se maailmanloppu olisi ollut. Vauva oli onneksi koko ajan sellaisessa asennossa, ettei lääkärikään jalkoväliä nähnyt, niin saadaan pitää sukupuoli salaisuutena loppuun asti :)

Lähipiirillä ja osalla läheisimmistä nettitutuista tuntuu olevan kuitenkin vahva epäilys siitä, että lapsemme on poika. Ehkä ne on hieman muovanneet omaa mielikuvaa vauvasta, koska huomaan kiinnittäväni huomiota enemmän poikamaisiin kuoseihin sekä lastenvaatteissa että -vaunuissa.

Vaunukaupoilla pitäisi käydä potkimassa renkaita ja ihmettelemässä ominaisuuksia. Yksi suosikki on nyt kyllä jo valikoitunut, mutta pakko se on käydä tarkastamassa vielä livenäkin. Teenkin varmaan oman postauksen vaunuista hieman myöhemmin.

Ekat raskausarpien alut on ilmestyneet toiseen rintaan. Jännää, ettei se ole kuitenkaan kutissut tai tuntunut kiristävältä. Toivottavasti nyt ei nahka kovin pahasti repeäisi. Vatsassa ei näy sentään viirun viirua, ainakaan vielä. Täytyy varmaan aloittaa rasvailu, jos siitä edes jotain apua olisi. Mun iho ei selvästi ole niin kimmoisa, mitä ajattelin ja näin talvisin mulla on taipumusta lievään atopiaan, joten iho on todella kuiva, joka varmaan lisää taipumusta arpiin.