Edelleen tuntuu vaikealta ymmärtää, että olen siirtymässä elämässä eteenpäin, siihen vaiheeseen jota olemme jo vuosia toivoneet.
Eilinen blogistien tapaaminen vahvisti entisestään tunnetta siitä, että olen edelleen lapseton ja koen heidän kanssaan yhä suurta yhteenkuuluvuudentunnetta. Yllättävän paljon minulla olikin sanottavaa, vaikka luulin seuraavani muiden keskustelua lähinnä hiljaa sivusta. Hoitokokemukset, kaiken allensa peittävä suru, pettymykset... Ne ovat kaikki edelleen suuri osa minua, vaikka valoa onkin jo näkyvissä.
Raskaudet eivät juuri olleet tapaamisessa tapetilla, ja toivon ettei vielä hoidoissa käyvät tai niitä odottelevat tunteneet oloaan ahdistuneeksi meidän enemmän ja vähemmän mahakkaiden seurassa. Minä ainakin tunsin oloni tervetulleeksi joukkoon, vaikka olenkin jo "onnellinen odottaja".
Lapsettomuus on jättänyt jälkensä minuun, iäksi. Varmasti arvet haalistuu ajan kanssa, ja ehkä luonteenikin vielä muuttuu takaisin iloisen pulppuavaksi? Kotimatkalla autossa sanoinkin kyytiläisille, että kaikesta huolimatta arvostan lapsettomuuskokemusta osana elämääni. Se on muovannut minusta sen mitä olen tänään ja vaikka se on raastanut parisuhdettamme sen alkuajoista asti, olemme mieheni kanssa hitsautuneet niin tiukasti yhteen etten usko minkään voivan meitä enää erottaa.
Valtavat kiitokset kaikille tapaamiseen osallistuneille, ja kiitokset myös Simpukka-yhdistykselle tilojen lainaamisesta. Ihanaa, että niin moni uskaltautui paikalle!
Miksi kädenlämpöinen ihmissuhde ei käy
1 vuosi sitten
Mietin samaa eilen, kun paikalla oli kuitenkin neljä hoidoissa onnistunutta. Silti oli jotenkin luonnollisempaa kuunnella ja puhua noista lapsettomuuskokemuksista, kuin vetäytyä jo onnistuneiden kesken supajamaan neuvolakuulumisia. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista kuulla miten teidän muiden lapsettomuustausta on otettu huomioon neuvolassa tai muilla kontrollikäynneillä, kun itselle siitä ei ole sanallakaan mainittu edes yrittäessäni ottaa sitä itse puheeksi viime kesänä neuvolakäynnillä. Prenalta saamani epikriisi alkoi sanalla IVF-alkuinen raskaus. Olen muutoin uponnut massaan. Jos joku kysyisi minulta tässä vaiheessa raskautta, että miltä nyt tuntuu, olisi luvassa varmasti kyyneltulva, varsinkin eilisen tapaamisen jälkeen.
VastaaPoista^ Mulla on sinänsä eri tilanne kuin monilla muilla, kun en käy kunnallisessa neuvolassa vaan jatkoimme raskaudenseurantaa lapsettomuusklinikalta tutun kätilön hoivissa.
VastaaPoistaLapsettomuuskokemus on kyllä huomioitu, mutta ei me lapsettomuudesta sinänsä olla neuvolakäynneillä juuri puhuttu. Asiaa on lähinnä sivuttu pikaisesti keskusteluissa ja sydänääniä esimerkiksi kuunneltiin jo aika aikaisessa vaiheessa. Jos niitä ei olisi vielä silloin kuulunut, olisi kätilö ultrannut mun mieltä rauhoittaakseen.
Mä en oikein edes osaa vastata, tuollaiseen "Miltä nyt tuntuu?"-kysymykseen. Kun en oikein tiedä itsekään. Helpottunut olo siinä mielessä, että ollaan jo näin pitkällä, ja todennäköisyys saada elävä lapsi kasvaa koko ajan.
Ei mua ainakaan teidän mahat ahdistaneet. Sen voin sanoa ihan puhtain mielin. Mä tunsin sen niin, että enemmän meitä yhdistää se lapsettomuustausta kuin erottaa teidän raskaanaolevien kasvavat mahat.
VastaaPoistaMä koen samaa tuossa lapsettomuuden vaikutuksessa parisuhteeseen. Eilen, kun illalla nukahdin sohvalle odottamaan miestäni töistä ja heräsin siihen, kun hän antoi suukon poskelleni ja otti hellästi silmälasit pois nenältäni, tunsin taas kerran olevani niin kovin onnekas. Lapsettomuuskokemus on niitannut meidät yhteen. Minä tiedän, että siinä hän on. Myös huomenna.
Teillä oli varmasti hieno tapaaminen! Itsekin olisin kovasti mukaan halunnut mutta meillä oli koulua koko viikonloppu. :/
VastaaPoistaJa tuohon parisuhteeseen ja lapsettomuuteen liittyen, meilläkin on mieheni kanssa käynyt onnellisesti niin että kaikki vastoinkäymiset ovat vaan vahvistaneet liittoa. <3 Ihanaa että niin monella muullakin.
Myönnän, että ennen tapaamista jännitti teidän onnistuneiden mahat. Että miten osaan suhtautua, katselenko vain seiniä ja lattiaa. Mutta mua ei ahdistanut yhtään! Päinvastoin, teidän mahoja osasin katsella ihaillen, johtuen varmaan siitä, että tiedän taustat.
VastaaPoistaMietin eilen, että jotain hyvääkin tässä lapsettomuudessa on: en olisi ikinä tavannut teitä kaikkia eilen, jos olisi tärpännyt jo vaikka yk 2:sta.
Hei! Löysin tämän blogin vasta nyt Simpukan FB-linkin kautta. Uskomantonta kyllä, jaan kirjoittajan kanssa samanlaista matkaa. IVF-hoidoista alkunsa saanut raskaus ja la 20.5. Pitkän yrittämisen jälkeen masussa kasvaa kaksi uutta tulokasta perheeseen! Tätä blogia alan seurata nyt.
VastaaPoistaLapsettomuuden kokemukset eivät todellakaan katoa minnekään, vaikka oma vatsa alkaa kasvaa. Olin itse muutama viikko sitten tilanteessa, jossa paikalla oli pienten lasten vanhempia. Muut kertoilivat suureen ääneen lastensa sanomisia ja hassuja sattumuksia. Itse istuin ihan hiljaa ja mieleni valtasi sama ahdistunut tunne - en kyennyt osallistumaan keskusteluun. Ja samalla olin harmistunut, että miksi puhujat eivät ymmärrä puhua myös jostakin muusta. Uskon lapsettomuuden kokemusten vaikuttavan jatkossa ainakin niin, että omien lastensa asioita ei automaattisesti kerro kaikille vastaantulijoille. Koskaanhan ei voi tietää mikä kenenkin tausta on. Samoin olen toiminut jo raskausuutista kertoessani.
Tsemppiä kaikille tämän blogin lukijoille! Itse epätoivon partaalla useita kertoja käyneenä viimeisen kahden vuoden aikana tiedän mitä lapsettomuuden polkuun kuuluu.
Minäkin allekirjoitan tuon Esperanzan viimeisen lauseen.
VastaaPoistaIlman oman alueeni Simpukan vertaisryhmää, en olisi tavannut niitä muutamaa naista, joiden kanssa olen ystävystynyt ja joista yhden voin laskea yhdeksi tärkeimmistä ystävistä.
Toki kaikella on ollut hintansa ja aina ole mennyt kovin valoisasti, mutta nyt tuntuu hyvältä ja osaa jo miettiä, miksi meidän piti/pitää kärsiä lapsettomuudesta.
Lapsellisena lapsettomana voin silti todeta myös sen, että ne tietyt asiat ei taida koskaan hävitä mielestä, mutta lapsiperheen arjessa lapsettomuus itsessään ei ole mielessä enää kuukausittainkaan.
Meilläkään ei neuvola huomioinut lapsettomuus-/hoitotaustaa mitenkään ja ihan loukkaavin kommentti oli heti ensikäynnillä se, kun täti kysyi minulta: "onko mies sitten ihan varmasti tässä täysillä mukana?"
V***u, väkisinhän mä sen sinne klinikalle raahasin runkkaamaan purkkiin...
Olipas kiva lukea, että teillä on ollut noin hieno tapaaminen onnistuneiden ja vielä omaa onnistumistaan odottavien kesken. Meillä oli harmiksi vähän hassu toimintapa alueen vertaisryhmässä ja esim.oman onnistumisen jälkeen ryhmänvetäjäkin pakoili minua, kun olin mahakas. Siitä olen ehkä vähän harmissani.
VOi hitsit, mä olen missannut tuollaisen tapaamisen kokonaan! Ja samoin olen missannut Jadekivi sun raskautumisen! Löysin tämän blogin siis vasta. Olen yrittänyt aika ajoin päästä lukemaan salasanalla suojattua blogiasi, mutta huonoin tuloksin.
VastaaPoistaMahtavaa! Ihanaa! Lämpimät onnittelut!