torstai 27. syyskuuta 2012

Kiva juttutuokio

Kävin eilen kotikotona, juttelemassa äidin kanssa ja säätämässä sen tietokonetta kuntoon. Oli hirmu kivaa, ja samalla myös tosi outoa, kun tuli juteltua aika paljon raskaudesta ja vauva-ajasta.

Äiti kyllä on joskus ohimennen maininnut, että ennen mun odotustani oli ollut yksi raskaus, joka todettiin tuulimunaksi. Vasta nyt kuulin, että tuo oli huomattu vasta 15. viikolla. Silloin ei kyllä vissiin ollut vielä ihan yhtä tiheää tuo raskauden seuranta, kuin nykyään. Eikös se niskaturvotus mitata nykyään jo tuota aikaisemmilla viikolla? Äitini vaikutti siis tosiaan aika huojentuneelta siitä, että nykyään on mahdollisuus päästä ar-ultraan, jotta voidaan jo aikaisessa vaiheessa todeta onko kyseessä oikea raskaus.

Kovasti se kyseli, että onko ollut pahoinvointia tai muita oireita. Sillä ei kuulemma ole ollut yhdessäkään (4kpl) raskaudessa pahoinvointia ja on muutenkin ollut elämänsä kunnossa. Toivotaan kovasti, että tässä tulisin edes hieman äitiini. Ois kiva, jos ei tarvitsisi ainakaan oksentaa. Kyllä mä pienen etomisen kestän.

Synnytyksistä äitin kommentti oli: "Niistä mä en oikein voi sanoa mitään. Kaikki on olleet todella helppoja ja nopeita." Kelpais mullekin. Muita pelkoja mulla ei toistaiseksi ole raskauden suhteen, muuta kuin se, että miten se epeli saadaan tuolta vatsasta ulos sitten aikanaan ö_Ö Mulla on kyllä aika korkea kipukynnys, mutta kun näiden hoitojen yhteydessä on ollut niin järkkyjä kipuja, että niitä on ollut oikeasti melkein mahdoton kestää, niin en tiedä millaisen paniikin mä voin synnytyskivuista saada.

Äitillä on nyt melkoiset varastot jo meidän lasta ajatellen. Syöttötuolin se varasi tätini tyhjentäessä omaa varastoaan vauvakamoista, ja mun ensivuosilta on säästetty myös keinuhevonen, joka onkin kiertänyt kaikki äidin siskojen lapset. Mä olen siis serkuksista vanhin, joten mun kamat on kiertänyt aika mallikkaasti joka suunnalla :D Dubloja ja Legoja on kuulemma kanssa hyvässä tallessa lapsenlapsia ajatellen.

Kovasti se kannusti kirjoittamaan kaikista raskauden aikaisista olotiloista ja ajatuksista. Sitä kuulemma harmittaa hirveästi, ettei se ole merkkaillut juuri mitään ylös. Nyt vanhempana siitä ois ollut kiva lukea niitä juttuja ja antaa myös meille lapsille luettavaksi. Musta on sentään kirjoitettu vauvakirjaa synnyttyäni, mutta siskosta ja veljestä nekin on jäänyt täyttämättä. Veljestä ei kuulemma ole edes kovin paljoa vauvakuvia, kun kolmen lapsen kanssa ei enää ollut aikaa kuten ennen.

Jotenkin kyllä hassua, ja ihmeellistä, puhua äidin kanssa tällaisista asioista. Me ei olla oikeastaan koskaan oltu hirmu läheisiä. Vähitellen on välit lämmennyt kun olen muuttanut omilleni ja nähdään harvemmin. Mutta olen kyllä kuullut sanottavan, että raskausaikana monet luovat ihan uudenlaisen suhteen äitiinsä. Ehkä meistä tulee vielä hyvinkin läheisiä?

Mun isäkin on ilmeisesti aika innoissaan. Se käy (kuten myös äitini) yhdellä energiahoitajalla, ja se oli kuulemma kysynyt siltä mun raskaudesta, että mitä se näkee. Kuulemma vauva siellä on, mutta sielua ei vielä näy. (Mainitaan nyt tässä vaiheessa, vaikka monet teistä tietääkin, että mun vanhemmat on molemmat hieman "hihhulityyppejä".) Mun vanhemmat siis uskovat, että lapsi valitsee itse vanhempansa ja sielu siirtyy ruumiiseen joskus jo raskauden alkuvaiheessa ja joskus vasta syntyessään, riippuen siitä kuinka nopeasti se "oikea sielu" löytää paikkansa. Ihan kiva ajatus, mutta mä en ihan allekirjoita :D

Lämmittää kuitenkin mieltä, että mun isä on kokenut tarpeelliseksi päästä keskustelemaan aiheesta jonkun muunkin kanssa kuin mun äidin. Se ei tunteistaan juuri puhu, joten jo se, että osoittaa jotain kiinnostusta mahdollista lapsenlastaan kohtaan, merkitsee mulle todella paljon.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Uutisten jakaminen

Vanhemmille ja läheisimmille ystäville on nyt kerrottu uutiset. Ei tuntunut hyvältä alkaa salailemaankaan, kun ovat kuitenkin kaikki eläneet mukana hoidoissamme ja tukeneet parhaansa mukaan.

Mun äiti sekosi ihan totaalisesti. Tuntui, ettei se koko puhelun aikana muuta tehnyt kuin hoki "Ihanaa!". Niin se ääni muttui kummasti kellossa, kun se vielä pari vuotta sitten paasasi, ettei ihan vielä tarvitsisi lisääntyä, kun se ei todellakaan ole vielä mummoiässä :D

Isä taas lähinnä vitsaili, että nyt mun miehen pitää alkaa passaamaan mua ja toteuttamaan mun outoja mielihaluja. Ja tänään töissä se oli aika liikuttava, kun se pysytteli tosi kaukana musta, ettei vaan tartuttaisi mulle flunssapöpöään. Awws!

Epävarmaahan kaikki on edelleen, mutta mulla vaan on niin hyvä fiilis tästä etten osaa olla kuin hymy korvissa koko ajan. Tänään aamusta digitesti näytti Raskaana 3+ ja liuskatesteissäkin testiviivat on vahvempia kuin kontrollit. Kyllä siellä joku on tiukasti tarrannut kiinni ja toivottavasti ote ei lipeä ennen ensi kesää.

Tänään on ollut havaittavissa pientä etomistakin, mutta se saattoi johtua ihan järkyttävästä päänsärystäkin.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Oirelistausta

Örp!
Tähän mennessä selkeimmät oireet raskaudesta on olleet

UNETTOMUUS » VÄSYMYS
Herään joka ikinen päivä 2-4 aikaan aamuyöstä, eikä uni sen jälkeen enää tule. Tämä on tuttua keskenmenneestäkin raskaudesta. Muistan nukkuneeni todella huonosti.

TISSIKIPU
Tämä alkoi jo Pregnylin pistämisestä, ollen pahimmillaan 6. päivänä siirrosta. Edelleen ovat todella kosketusarat.

NÄLKÄ
Vatsa kurnii jo parin tunnin päästä syömisestä ja aamuisin se kumisee tyhjyyttään.

HAJUT
Parin päivän ajan on nenään eksynyt kummia hajuja. Joskus haisee pissa, joskus pilaantunut ruoka, joskus hiki. Ja mitään näistä ei noissa tilanteissa ole ollut lähimaillakaan.

ALAVATSAN JOMOTUKSET
En oikein osaa kuvailla tätä. Ei se kipua ole, mutta jotain aika epämiellyttävää kuitenkin. Ei muistuta menkkakipuja, vaan on enemmänkin sellaista tykyttävää ja kuumottavaa särkyä.


Ainakaan vielä ei ole paha olo yllättänyt. Ja olen ihan tyytyväinen niin!
Toisaalta se tekisi ehkä raskaudesta konkreettisempaa, mutta toisaalta taas on hirmu kiva, että olo on vielä väsymystä lukuunottamatta todella hyvä.


torstai 20. syyskuuta 2012

Totta se on

Tänään on rv4+1 ja kuukautiset ovat virallisesti myöhässä.
Testiviivat tummenevat hienosti ja oireitakin alkaa jo löytymään.
Ihan uskomatonta, että minä, kaikista ihmisistä, olen raskaana!

Tahdoin aloittaa raskausblogin ihan puhtaalta pöydältä. Historiastamme kirjoitan koosteen omalle sivulleen, mutta lapsettomuusjorinat saavat minun puolestani jäädä pölyttymään privaattiblogiini. En ajatellut poistaa sitä, mutta tuskin sitä tulen enää päivittämään, ellei tässä nyt käy huonosti. Menneitä en kuitenkaan pysty enkä haluakaan unohtaa, lapsettomuuskokemus varmasti kulkee mukana läpi elämän.

Ei olla 100%:sti löyty lukkoon toivottua lapsilukumäärää, mutta aika vahvasti on jo pitkään tuntunut siltä, että meistä tulee yksilapsinen perhe. Hoitoihin en taida olla enää valmis lähtemään ja aika epätodennäköistä taitaa raskauden alkaminen olla ilman niitä. Siitä syystä aion nyt ottaa kaiken irti tästä, ehkä ainoaksi jäävästä, raskaudestani. Parhaani mukaan yritän heivata negatiiviset ajatukset ja pelot jonnekin nurkan taa ja uskoa, että nyt todella on jo meidän vuoro.