tiistai 30. lokakuuta 2012

Hengissä

Siellä se sydän sykki, 170-180 iskua minuutissa <3

Todella helposti löytyi syke, ei tarvinnut etsiä juuri ollenkaan. Kuulemma mun ruuminrakenne on sellainen (lue: hoikka), että syke löytyy helpommin. Hyvä niin! Tämä huojensi oloa paljon. Nyt on helpompi uskoa, että kaikki voi mennä hyvin, vaikkei oireita juuri olekaan.

Kätilön mukaan pitäisi pyrkiä nyt vaan iloitsemaan hyvästä olosta. Ollaan jo niin hyvillä viikoilla, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että joku menee pieleen. Roikutaan nyt niissä todennäköisyyksissä tiukasti, ja toivotaan parasta.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Oireet vähenee

Huominen neuvola jännittää ihan jäätävästi.
Oireet on lieventyneet todella paljon, ja osaan niistä on jo niin tottunut, ettei tässä kyllä tunne olevansa raskaana ollenkaan.

Vatsan turvotus on hieman laskenut viikon takaisesta, mutta sain silti jo raskauskyselyitä hieman tuntemattomammilta ihmisiltä. Kävin eilen vanhojen kurssikavereideni kanssa ravintolassa syömässä ja heti takin riisuttuani tuli kaksi ensimmäistä lääppimään mahaa ja kyselemään laskettua aikaa. Hieman myöhemmin yksi tuli vienosti kysymään, että "Onko siellä joku? Taidat olla jo aika pitkällä?". Yritä tässä nyt sitten salailla mitään...

Olen varma, että töissäkin osa on jo huomannut, muttei vielä kehtaa kysyä. Pari viikkoa vielä, niin päästään siihen nt-ultraan ja sen jälkeen voi jo vähän vapautuneemmin kertoa tästä eteenpäin. Kivaahan se on, että maha pullottaa, mutta en mä ihan vielä ole valmis kailottamaan tästä raskaudesta koko maailmalle. 

tiistai 23. lokakuuta 2012

Koska sitä eheytyy?

Siirtymä lapsettomasta odottajaksi tuntuu hieman hankalalta.
Vaikka olemme jo kahdesti nähneet sydämen sykkeen, ja vatsaa alkaa olla jo vaikea peitellä, ei tämä silti ole oikein uponnut tajuntaan. Huomaan olevani edelleen ihan yhtä varuillani ihmisten seurassa kuin aiemmin, ehkä jopa enemmän. Pitäydyn mielummin omissa oloissani.

Olen suunnattoman onnellinen, mutta en jotenkin osaa tuoda sitä ilmi muille. Suhtaudun tähän raskauteen muiden kanssa keskustellessa jotenkin "ulkopuolisesta näkökulmasta". Olenko kovettanut itseni lapsettomuuden kanssa niin pahasti, etten osaa näyttää tunteitani enää?

Jokatapauksessa mun sisällä myllertää ja kovasti. Ihan rinnasta puristaa, kun näen miten innoissaan mies on. Pystynkö minä todella kantamaan hänen lastaan tässä kehossa, joka aina aiemmin on tuottanut pettymyksen eikä hoitanut tehtäviään kunnialla? Tuleeko meistä ihan oikeasti perhe?


Kymmenes viikko alkaa huomenna. Eli meidän pieni vauvanalku on jo n. 2,5cm pitkä ja alkaa liikkua. Hämmästyttää, miten nopeasti se kasvaa. Kohtukin on jonkun neuvolasta saadun kirjasen mukaan pian jo greipin kokoinen!

torstai 18. lokakuuta 2012

Jännitystä elämään

Eilen käynnistyi yhdeksäs raskausviikko ja sen kunniaksi oli myös ensimmäinen neuvolakäynti. Tuttu kätilö otti meidät vastaan todeten, että on ihana nähdä näissä uusissa merkeissä ja tuolla raskausklinikan puolella.

Ihan alkuun piti vilkaista, että vieläkö kohdussa on elämää. Yritettiin vatsan päältä, ja vaikka kuinka kaiveltiin, ei vaan millään löytynyt koko kohtua. Virtsarakko näkyi, mutta siinä kaikki. Kätilö sitten varovasti ehdotti, että kokeiltaisiinko alakautta. Ei kuulemma ollut tehnyt vaginaalista ultraa kuin kahdesti aiemmin, joten tässä vaiheessa mä otin jo sen asenteen, että ultrasessio saattaa venyä melko pitkäksi.

Joten pöksyt pois ja sitten aloitettiin kohdun etsintä uudestaan. Melko pian se näkyikin ruudulla pitkulaisena mustana aukkona. Mutta mitään ei siellä sisällä näkynyt. Kätilö etsi ja etsi, ja me miehen kanssa jännitettiin. Ja vaikka kuinka kaiveltiin, kohtu näytti tyhjältä ja kätilö jo ehti päästää suustaan, ettei kovin hyvältä näytä. Kaikki nähtiin kyllä häivähdys jotain, mutta se ei näyttänyt lupaavalta. Onneksi ultrausta jatkettiin vielä hetki, koska jostain kohdun perimmäisestä sopukasta löytyi kuin löytyikin ihan viikkoja vastaava, reilun sentin mittainen papu, jonka sydän sykki vimmatusti.

Mies oli pyörtymisen partaalla, mutta kyllä se itselläkin meinasi paniikki pukata päälle ennen kuin alkio löytyi. En vaan voinut uskoa, että sitä ei siellä olisi, kun lisää oireitakin oli ilmaantunut.

Kaikki hyvin, loppu hyvin :)

Verenpainetta mitattiin useaan kertaan. Ja aina se oli korkea. Ja niin se on ollut aina ennenkin. Sukuvika, minkäs teet. Hemoglobiiniarvo oli 129, eli kuulemma hyvä. Sitä ei mun ymmärtääkseni seurata ihan joka kerralla, vaan kätilö puhui, että puolivälin paikkeilla tsekattaisi arvoa uudestaan. Labroihin en vielä saanut lähetettä. Meillä on jo infektioverikokeet otettu lapsettomuushoitojen yhteydessä, joten niitä ei tarvitse onneksi ainakaan ottaa uudestaan. Se oli muistaakseni yli satasen paukku, joten onhan se selvää säästöä jos ne ainakin jää pois laskuista!

Nt-ultra varattiin marraskuun puolenvälin tienoille. Sen tulee tekemään joku HYKSin erikoislääkäri, joka pitää siis yksityistä vastaanottoa myös tuolla raskausklinikalla. Kätilö veikkasi, että meidän kemiat vois sopia yhteen tuon puheliaan sedän kanssa, kun se kyseli mun lääkäritoiveita. Mä totesin, että mieslääkärit on yleensä hellempiä, joten suosin mieluusti niitä. Joten saamani piti!

Saatiin kaikennäköisiä kirjasia mukaan ja ruokaohjeistuksia. Niihin onneksi tuo meidän kätilökin suhtautui ihan maalaisjärjellä, mutta ammattinsa puolesta joutuu kuitenkin nuo THL:n laatimat suositukset käymään meidän kanssa läpi. Kalaa ei kuulemma tarvitse syödä yhtään normaalia enempää, eikä sillä mitään hallaa tee lapselle vaikka suositukset sanookin että pitäisi popsia fisuja kahdesti viikossa. Ei kuulemma juuri kukaan normaali suomalainen syö noin paljoa kalaa! Kovat juustot on ok vaikka olisivatkin tehty pastöroimattomasta maidosta, ja tuorejuustojen listeriariskikin on niin olematon, ettei niistä tarvitse repiä stressiä. Pihvit voi kuulemma myös syödä mediumina, jos välttämättä haluaa, koska silloin liha on kuitenkin jo lämmintä eikä täysin raakaa.

Kaiken kaikkiaan jäi ihan hyvä fiilis käynnistä, vaikka säikyteltiinkin. Yksi pikakäynti on vielä nt-ultraa odotellessa kuun vaihteessa, jolloin koitetaan kuunnella sydänääniä ja saan silloin varmaan ne labralähetteetkin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ultrakuulumisia

Aikaisemman blogipohjan kanssa tuli ongelmia, joten oli etsittävä uusi. Tämä saa nyt kelvata, ainakin toistaiseksi.

Eilen oli se hartaasti odotettu alkuraskauden ultra. Voi että meitä jännitti. Molemmilla oli vatsat ihan sekaisin kun istuttiin siinä odotushuoneessa. Ja tuttuun tapaan me oltiin reilusti etuajassa, joten sitä odottelua tuntui kestävän ikuisuuden.

Ja kuten aina ennekin, lääkärin kättelyn jälkeen lähti pöksyt pois ja asetuin tutkimuspöydälle. Mies tuli mun viereen ja ultraruutua käännettiin niin, että kaikilla oli hyvät näkymät.

Hetken lääkäri joutui hakemaan sopivaa kuvakulmaa ja asetuksia, mutta sitten sen suusta kuului "Hyvältä näyttää. Siellä on selkeä ruskuaispussi", sitten tuli pieni tauko ja ruudulla zoomailtiin. "Ja tässä näkyy oikein vahva syke!"

Miehellä kuulemma meinasi lähteä siinä vaiheessa jalat alta, mutta se päätyi sitten ilmeisesti ottamaan tukea siitä tutkimuspöydästä ja suuteli mua moneen kertaan :) Mä olin yllättynyt, että se syke näkyi ruudulla värillisenä. Se erottui siis selvästi mustavalkoisesta ympäristöstään.

Alkio vastasi viikkoja 6+4, joten se on kaksi päivää jäljessä. Syke kuitenkin oli ajankohtaan nähden oikeanlainen ja kaikki muukin näytti täydelliseltä, joten tuosta ei kuulemma pidä lainkaan huolestua. Ja näin varhaisessa vaiheessa noin pientä otusta mitatessa voi tulla herkästi mittavirheitä.

Käytiin vielä läpi hoidon kulkua ja vertailtiin näitä kahta IVF-kierrosta toisiinsa. Edelleen on täysi mysteeri, että miksi juuri nyt tärppäsi, kun aiemmin ei ole tapahtunut mitään. Lämmitti myös kovasti mieltä, kun olin jäänyt lääkärille mieleen siitä, että olen aina ollut todella tarkasti perillä kaikesta hoitohin liittyvästä ja olen selvästi löytänyt oikeita lähteitä etsiä tietoa. Mun päätelmiä ja pohdintoja ei ole joutunut ikinä korjailemaan, ja olen ollut todella ajantasalla kaikista uusista menetelmistä yms. Ehkä siitä syystä olenkin aina saanut lääkärin innoissaan kertomaan uusimmista uutisista ja kokeiluista :)

Saa kuulemma tulla paniikkiultraan tarkistamaan tilannetta milloin vain, aika järjestetään kyllä. Ja toivoi kuulevansa meistä viimeistään silloin touko-kesäkuussa ja vauvaakin saa tuoda näytille. Vähän haikeilla mielin sieltä tuli lähdettyä, mutta hyvin onnellisena kuitenkin.

Kun oli puhetta neuvolasta, sanoin että olemme suuntaamassa yksityiselle ja kysyin tietty, että olisiko lääkärillä jotain suosituksia paikasta. Saatiinkin kuulla iloinen uutinen, että yksi meidän klinikan kätilöistä pitää vastaanottoa raskausklinikalla ja varattiinkin häneltä ensimmäinen "neuvola-aika" samalla kun maksoimme rästejä pois. Tuntuu todella hyvältä päästä jatkamaan tutun henkilön hoivissa, joka tuntee meidät ja historiamme. Iloisena yllätyksenä tuli myös se, että tällä kätilöllä on huoneessaan käytössä ultra, jolla voidaan katsella vauvaa vaikka joka käynnillä!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Seitsemäs viikko

Miten aika voi mennä näin nopeasti?
Mä muistan lukeneeni marinoita siitä, kuinka alkuraskaus tuntuu kestävän ikuisuuden. Mä olen kyllä ihan eri mieltä tällä hetkellä. Piinapäivät ne hitaasti kuluivat, varsinkin ne viimeiset, kun piti aina odottaa seuraavaa päivää, että voi testata uudestaan.

Viimeisestä testistäkin on jo yli viikko, ensimmäisestä 2,5 viikkoa. Alkuun ajattelin, että ultraan on aivan sairaan pitkä aika (3vk), mutta nyt on jäljellä enää kuusi päivää odottelua ja tähän asti on päästy jo tuskastumatta. Illat tosin menee torkkuen sohvalla, joten se ehkä vaikuttaa ;)

Pahoinvointia ei ole näkynyt, eikä oireet muutenkaan ole mun mielestä ihmeemmin lisääntyneet. Vatsaa turvottaa iltaisin aika hurjasti, ja tissit on kipeät erityisesti öisin, mutta siinä ne oireet melkein olivatkin. Hiilarihimoja on kyllä myös, ja siitä syystä naama kukkii ja peilikuva ahdistaa. Tänään pitää alkaa skarppaamaan taas, kun ei tämä roskaruuan, sipsien ja pastan syöminen varmaan ole se paras ruokavalio kovaa vauhtia kehittyvää vauvaakaan ajatellen.

Mieliala on todella seesteinen ainakin toistaiseksi. Ollaan ihan onnemme kukkuloilla miehen kanssa.
Ei tätä vaan osaa vieläkään uskoa todeksi.