Muutosten tuulet puhaltaa

Pahoittelut heti alkuun tästä pitkästä päivitystauosta.
Tämä kevät on ollut uskomattoman hektinen, ja raskas. Yllättävä plussatulos pisti maailmankirjat melkoisen pahasti sekaisin ja sen myötä tässä on ensin suunniteltu talon laajennusta, lopulta myyty se talo (ensimmäisestä näytöstä vieläpä!), muutettu mun lapsuudenkotiini, etsitty esikoiselle hoitopaikka ja palasin tällä viikolla takaisin töihin.

Lisäksi kevääseen on mahtunut surua, koska vanhempi koiramme jouduttiin nukuttamaan ikiuneen kesken "rutiinileikkauksen", kun näkymät olivatkin pahemmat mitä ultrauksen perusteella kuviteltiin.

Yhdistämällä tähän kaikkeen lamauttava alkuraskauden väsymys (pahimmillaan juuri muuttorumban aikaan), miehen työkiireet, pari flunssaa ja tytön hampaiden puhkeaminen rytinällä, saatiin aikaiseksi puolikuollut äiti, ylistressaantunut isä, huonosti nukkuva vauva ja sotatanteretta muistuttava koti.

Nyt vihdoin tuntuu, että alkaa helpottaa.

Miten sitä oikein tiivistäisi kaiken yhteen postaukseen? Ei varmaan mitenkään.

Nt-ultrassa oli kaikki hyvin.
Esikoinen kasvaa ja kehittyy normaalisti, ja tuntuu viihtyvän loistavasti päiväkodissa.
Tuttivieroitus onnistui naurettavan helposti 10kk iässä.
Otimme riskin ja ostimme tuplarattaat jo ennen rakenneultraa, kun tuli niin hyvä tarjous vastaan.

Rakenneultrassakin oli kaikki hyvin.
Liikkeitä tuntui jo ennen sitä ja olivat ultran aikaan jo melko voimakkaita.
Syykin selvisi; tällä kertaa istukka on kohdun takaseinässä, joten hurjaa paukutusta on siis luvassa jatkossakin. Sukupuolikin selvitettiin tällä kertaa.

Tämän kuvan perusteella saa heittää arvauksia kehiin ;)


















Imetys on myös tainnut nyt tulla tiensä päähän.
Kuulun ilmeisesti siihen porukkaan, jolla maidontulo vaan loppuu raskauden puolivälin tienoilla.
Se todella tuntui loppuneen kuin seinään 23. raskausviikolla.
Haikea olo, mutta toisaalta olen kyllä tyytyväinen, että sain kuitenkin imetettyä lapsentahtisesti tytärtä 11kk ikäiseksi asti. Vielä maitoa irtoaa joitain tippoja, mutta tyttö on aina imetyksen jälkeen todella tyytymätön ja raivohuutaa (korvikehörppy heti perään yleensä rauhoittaa), joten luultavasti yöimetysten lisäksi myös päiväimetykset jäävät pois ihan lähipäivinä. Aamuisin tyttö onkin jo kieltäytynyt rinnasta.

Viikko vielä, jaksaa jaksaa!

Mies huomautti viikonloppuna, etten ole pitkään aikaan päivittänyt blogia. Ja onhan sitä tosiaan kuukausi jo vierähtänyt.

Aika vaan kuluu niin hirveän nopeasti, ja jotenkin tuntuu ettei mulla loppujenlopuksi ole hirveästi kerrottavaa. Mun mielialat ei juuri heittele, joten ei ole marmatettavaa. Ja kun kremppojakaan ei ole ihan viime viikkoja lukuunottamatta ollut, niin ei voi valittaa vaivoistaankaan. Jotenkin lapsettomuusvuosien jälkeen on myös vaikeaa alkaa kirjoittamaan pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, vaikka sellaiselta elämä tällä hetkellä tuntuukin.

Pari viikkoa sitten käytiin luultavasti tämän raskauden viimeisessä ultrassa. Vauva oli lääkärin lausunnon mukaan "bioprofiililtaan moitteeton", mitä sitten tarkoittaakaan. Kaikki oli ilmeisesti oikein hyvin. En kasvata vatsassani mitään jättiläistä, mutten turhan pientäkään vauvaa. Ultran mittojen mukaan painoarvioksi saatiin 1882g, joka mahtui hienosti lääkärin käsikopelolla tekemän arvion sisään (1.7-1.9kg). Nyt alkaa varmaankin olemaan se pari kiloa jo plakkarissa. Ihan huimaa ajatella, että vauva on jo niin iso! Lantion tilavuudesta lääkäri ei ollut lainkaan huolissaan. Hyvin kuulemma pitäisi alle 4,5kg vauva mahtua, jos ei satu kääntymään synnytyksen edetessä virhetarjontaan.

Saatiin vielä kuvakin mukaan ko. reissulta, ja ei tuota ole voinut kuin ihastella harva se päivä :)



Ensi maanantaina alkaa äitiysloma, joten viimeistä työviikkoa viedään. Hirveästi on mielessä juttuja, joita aion tehdä kotiin jäädessäni, mutta katsotaan nyt mihin kaikkeen taivun. Vatsa alkaa olla jo aika pahasti tiellä ja liitoskivutkin ovat saapuneet hankaloittamaan elämää. Kävely on melkoista tepsutusta, juoksemista en uskalla ajatellakaan. Kenkien ja sukkien pukeminen on jo melkoinen urheilusuoritus, kaikki vaatteet puristaa -- pelkkä sohvalta nouseminen on välillä työn ja tuskan takana. Fiilis on kyllä lähinnä huvittunut ja tykkään edelleen olla raskaana. On vaan hassua huomata, kuinka raihnaiseksi sitä on yhtäkkiä muuttunut ja kuinka jotkut ihan arkiset jutut tuntuu välillä aivan älyttömän raskailta.

Vauva on alkanut taas potkimaan sen jokusen viikon kestäneen punkemiskauden jälkeen. Ja nyt sitä voimaa vasta löytyykin! Pari kertaa päivässä tulee ihan säikähdettyä ja kiljahdettua ääneen, kun monoa tulee yllättäen. Erityisen häijyltä tuntuu, kun jalkaa tungetaan tuosta kylkikaarten yli. Siihen liikkeeseen tämä epeli on tuntunut erikoistuneen etenkin autoillessa.

Päivä päivältä alkaa jännittämään enemmän, että kumpaa sukupuolta tämä tulokas mahtaa edustaa. Ei kaduta kyllä ollenkaan, ettei sitä lähdetty selvittämään rakenneultran yhteydessä. Tämä pieni kutkutus tuo kivan oman lisän siihen synnytyksen odotteluun.

Puoliväli

rv20+0, puolet takana ja toinen samanmoinen (tai ehkä hieman pidempi) rupeama edessä!

Uskomatonta, että raskaus on jo näin pitkällä. Vatsan kasvussa ei lähiviikkojen kuvista juuri eroa huomaa, mutta ilmeisesti lomamme aikana se otti melkoisen kasvupyrähdyksen kuitenkin, kun useampi on pysähtynyt siitä huomauttamaan.

Eilinen rakenneultra ehkä hieman konkretisoi sitä, että meistä on tulossa perhe. Epeli näytti jo ihan vauvalta, ja saatiin todella kauniita 3D-kuvia kasvoista. Hirmuinen nyrkkeilijä se tuntuu olevan edelleen, mutta oli sentään ultrassa kohtuullisen yhteistyöhaluinen ja mitat saatiin otettua hyvin ja rakenteet katsottua myös.

Kaikki oli kunnossa! Mitat vastasivat viikkoja, elimet ja luusto normaalit, ei havaittu napatyrää, huuli- tai selkärankahalkiota, ja ilmeisesti aika iso osa sydänvioistakin saatiin poissuljettua. Lääkäri oli ihan innoissaan, kuinka hienosti sai sydämen näkymään. Todella harvoin kuulemma saa niin hyvää kuvakulmaa ja sitä se sitten esittelikin pidemmän aikaa ja kuuntelutti sykkeitä ja kertoi virtauksista yms.

Istukka oli yllätyksekseni siirtynyt nt-ultran jälkeen takaseinämästä aivan eteen. Olin kyllä epäillyt, että se olisi vallannut oikeaa puolta, koska sieltä on vaikea saada sykkeet kuulumaan, ja liikkeitäkään en ole siellä tuntenut kertaakaan. Mutta keskellä ja edessä se oli. Aika jännä, sillä juurikin ihan keskellä vatsaa tunnen potkut voimakkaimmin ja siitä ne ensimmäisetkin liikehdinnät bongasin. Saa siis muksinnoissa todella olla jo voimaa! En kyllä edelleenkään tunne liikkeitä kuin istuessani tai selällään maaten, joten tuo istukan sijainti oli sinänsä huojentava tieto. Koen olevani onnekas, että tunnen edes jotain, kun osa ensikertalaisista ei tunne vielä yhtään mitään näillä samoilla viikoilla.

Sukupuolta ei haluttu selvittää, mutta jos se olisi ultrassa vilahtanut, niin ei se maailmanloppu olisi ollut. Vauva oli onneksi koko ajan sellaisessa asennossa, ettei lääkärikään jalkoväliä nähnyt, niin saadaan pitää sukupuoli salaisuutena loppuun asti :)

Lähipiirillä ja osalla läheisimmistä nettitutuista tuntuu olevan kuitenkin vahva epäilys siitä, että lapsemme on poika. Ehkä ne on hieman muovanneet omaa mielikuvaa vauvasta, koska huomaan kiinnittäväni huomiota enemmän poikamaisiin kuoseihin sekä lastenvaatteissa että -vaunuissa.

Vaunukaupoilla pitäisi käydä potkimassa renkaita ja ihmettelemässä ominaisuuksia. Yksi suosikki on nyt kyllä jo valikoitunut, mutta pakko se on käydä tarkastamassa vielä livenäkin. Teenkin varmaan oman postauksen vaunuista hieman myöhemmin.

Ekat raskausarpien alut on ilmestyneet toiseen rintaan. Jännää, ettei se ole kuitenkaan kutissut tai tuntunut kiristävältä. Toivottavasti nyt ei nahka kovin pahasti repeäisi. Vatsassa ei näy sentään viirun viirua, ainakaan vielä. Täytyy varmaan aloittaa rasvailu, jos siitä edes jotain apua olisi. Mun iho ei selvästi ole niin kimmoisa, mitä ajattelin ja näin talvisin mulla on taipumusta lievään atopiaan, joten iho on todella kuiva, joka varmaan lisää taipumusta arpiin.

Mielettömät bileet!

Eilen oli se kauan odotettu ja jännitetty nt-ultra.
Odotushuoneessa tuntui, että sydän hyppää ihan kohta rinnasta.

Lääkäri kutsui meidät sisään englanniksi, kun ei mun nimestä osannut päätellä ollaanko suomalaisia vai ei. Asia tuli korjatuksi heti kätellessä ;)

"Aika paljon olette käyneet Eero Varilalla. Varmaan monta rahaa on uponnut hoitoihin."

Ultra tehtiin (pääasiassa) alakautta, ja hienot oli näkymät. Istukka on takaseinässä ja kuulemma voin alkaa tuntea liikeitä melko piankin. Varsinkin jos vauva jatkaa eloaan niin aktiivisena, miltä ultrassa näytti. Siellä se viuhtoi menemään, ja teki mittausten suorittamisesta uskomattoman vaikeaa. Mutta en valita, saatiinpa katsella vauvaa pidempään!

Pää oli kuulemma oikean mallinen, luutunut hienosti sivuilta ja molemmat aivolohkot näkyi hyvin. Jo tässä vaiheessa lääkäri sanoi, että turvotusta ei ole paljon, vaikkei mittaa vielä saanutkaan otettua. Sormet ja varpaat erottui todella selvästi, ja kaikki rakenteet oli kuulemma kunnossa. Vauva oli niellyt lapsivettä, jonka ansiosta vatsalaukku ja virtsarakkokin erottuivat pieninä mustina täplinä.

Mutta ne mitat, ne mitat. Eihän siitä tuntunut tulevan yhtään mitään, kun vauva potki ja sätki niin älyttömästi. Odoteltiin parempaa asentoa, tökittiin mahaa, yritettiin ja yritettiin. Lopulta lääkäri luovutti ja siirtyi ultraamaan vatsan päältä, josta vihdoin hetken odottelun jälkeen saatiin sopiva kuvakulma.

Pää-perämitta 4.85cm, niskaturvotusta 1.4mm.
"Terve vauva", lääkärin sanoja lainatakseni.

Toki tässä nyt odotellaan vielä veriseulan tuloksia, mutta en jaksa uskoa, että sieltä tulisi mitään ikäviä yllätyksiä. Kyllä tämä lapsi on nyt tarkoitettu meille. Niin haluan uskoa.

<3

Jännitystä elämään

Eilen käynnistyi yhdeksäs raskausviikko ja sen kunniaksi oli myös ensimmäinen neuvolakäynti. Tuttu kätilö otti meidät vastaan todeten, että on ihana nähdä näissä uusissa merkeissä ja tuolla raskausklinikan puolella.

Ihan alkuun piti vilkaista, että vieläkö kohdussa on elämää. Yritettiin vatsan päältä, ja vaikka kuinka kaiveltiin, ei vaan millään löytynyt koko kohtua. Virtsarakko näkyi, mutta siinä kaikki. Kätilö sitten varovasti ehdotti, että kokeiltaisiinko alakautta. Ei kuulemma ollut tehnyt vaginaalista ultraa kuin kahdesti aiemmin, joten tässä vaiheessa mä otin jo sen asenteen, että ultrasessio saattaa venyä melko pitkäksi.

Joten pöksyt pois ja sitten aloitettiin kohdun etsintä uudestaan. Melko pian se näkyikin ruudulla pitkulaisena mustana aukkona. Mutta mitään ei siellä sisällä näkynyt. Kätilö etsi ja etsi, ja me miehen kanssa jännitettiin. Ja vaikka kuinka kaiveltiin, kohtu näytti tyhjältä ja kätilö jo ehti päästää suustaan, ettei kovin hyvältä näytä. Kaikki nähtiin kyllä häivähdys jotain, mutta se ei näyttänyt lupaavalta. Onneksi ultrausta jatkettiin vielä hetki, koska jostain kohdun perimmäisestä sopukasta löytyi kuin löytyikin ihan viikkoja vastaava, reilun sentin mittainen papu, jonka sydän sykki vimmatusti.

Mies oli pyörtymisen partaalla, mutta kyllä se itselläkin meinasi paniikki pukata päälle ennen kuin alkio löytyi. En vaan voinut uskoa, että sitä ei siellä olisi, kun lisää oireitakin oli ilmaantunut.

Kaikki hyvin, loppu hyvin :)

Verenpainetta mitattiin useaan kertaan. Ja aina se oli korkea. Ja niin se on ollut aina ennenkin. Sukuvika, minkäs teet. Hemoglobiiniarvo oli 129, eli kuulemma hyvä. Sitä ei mun ymmärtääkseni seurata ihan joka kerralla, vaan kätilö puhui, että puolivälin paikkeilla tsekattaisi arvoa uudestaan. Labroihin en vielä saanut lähetettä. Meillä on jo infektioverikokeet otettu lapsettomuushoitojen yhteydessä, joten niitä ei tarvitse onneksi ainakaan ottaa uudestaan. Se oli muistaakseni yli satasen paukku, joten onhan se selvää säästöä jos ne ainakin jää pois laskuista!

Nt-ultra varattiin marraskuun puolenvälin tienoille. Sen tulee tekemään joku HYKSin erikoislääkäri, joka pitää siis yksityistä vastaanottoa myös tuolla raskausklinikalla. Kätilö veikkasi, että meidän kemiat vois sopia yhteen tuon puheliaan sedän kanssa, kun se kyseli mun lääkäritoiveita. Mä totesin, että mieslääkärit on yleensä hellempiä, joten suosin mieluusti niitä. Joten saamani piti!

Saatiin kaikennäköisiä kirjasia mukaan ja ruokaohjeistuksia. Niihin onneksi tuo meidän kätilökin suhtautui ihan maalaisjärjellä, mutta ammattinsa puolesta joutuu kuitenkin nuo THL:n laatimat suositukset käymään meidän kanssa läpi. Kalaa ei kuulemma tarvitse syödä yhtään normaalia enempää, eikä sillä mitään hallaa tee lapselle vaikka suositukset sanookin että pitäisi popsia fisuja kahdesti viikossa. Ei kuulemma juuri kukaan normaali suomalainen syö noin paljoa kalaa! Kovat juustot on ok vaikka olisivatkin tehty pastöroimattomasta maidosta, ja tuorejuustojen listeriariskikin on niin olematon, ettei niistä tarvitse repiä stressiä. Pihvit voi kuulemma myös syödä mediumina, jos välttämättä haluaa, koska silloin liha on kuitenkin jo lämmintä eikä täysin raakaa.

Kaiken kaikkiaan jäi ihan hyvä fiilis käynnistä, vaikka säikyteltiinkin. Yksi pikakäynti on vielä nt-ultraa odotellessa kuun vaihteessa, jolloin koitetaan kuunnella sydänääniä ja saan silloin varmaan ne labralähetteetkin.

Ultrakuulumisia

Aikaisemman blogipohjan kanssa tuli ongelmia, joten oli etsittävä uusi. Tämä saa nyt kelvata, ainakin toistaiseksi.

Eilen oli se hartaasti odotettu alkuraskauden ultra. Voi että meitä jännitti. Molemmilla oli vatsat ihan sekaisin kun istuttiin siinä odotushuoneessa. Ja tuttuun tapaan me oltiin reilusti etuajassa, joten sitä odottelua tuntui kestävän ikuisuuden.

Ja kuten aina ennekin, lääkärin kättelyn jälkeen lähti pöksyt pois ja asetuin tutkimuspöydälle. Mies tuli mun viereen ja ultraruutua käännettiin niin, että kaikilla oli hyvät näkymät.

Hetken lääkäri joutui hakemaan sopivaa kuvakulmaa ja asetuksia, mutta sitten sen suusta kuului "Hyvältä näyttää. Siellä on selkeä ruskuaispussi", sitten tuli pieni tauko ja ruudulla zoomailtiin. "Ja tässä näkyy oikein vahva syke!"

Miehellä kuulemma meinasi lähteä siinä vaiheessa jalat alta, mutta se päätyi sitten ilmeisesti ottamaan tukea siitä tutkimuspöydästä ja suuteli mua moneen kertaan :) Mä olin yllättynyt, että se syke näkyi ruudulla värillisenä. Se erottui siis selvästi mustavalkoisesta ympäristöstään.

Alkio vastasi viikkoja 6+4, joten se on kaksi päivää jäljessä. Syke kuitenkin oli ajankohtaan nähden oikeanlainen ja kaikki muukin näytti täydelliseltä, joten tuosta ei kuulemma pidä lainkaan huolestua. Ja näin varhaisessa vaiheessa noin pientä otusta mitatessa voi tulla herkästi mittavirheitä.

Käytiin vielä läpi hoidon kulkua ja vertailtiin näitä kahta IVF-kierrosta toisiinsa. Edelleen on täysi mysteeri, että miksi juuri nyt tärppäsi, kun aiemmin ei ole tapahtunut mitään. Lämmitti myös kovasti mieltä, kun olin jäänyt lääkärille mieleen siitä, että olen aina ollut todella tarkasti perillä kaikesta hoitohin liittyvästä ja olen selvästi löytänyt oikeita lähteitä etsiä tietoa. Mun päätelmiä ja pohdintoja ei ole joutunut ikinä korjailemaan, ja olen ollut todella ajantasalla kaikista uusista menetelmistä yms. Ehkä siitä syystä olenkin aina saanut lääkärin innoissaan kertomaan uusimmista uutisista ja kokeiluista :)

Saa kuulemma tulla paniikkiultraan tarkistamaan tilannetta milloin vain, aika järjestetään kyllä. Ja toivoi kuulevansa meistä viimeistään silloin touko-kesäkuussa ja vauvaakin saa tuoda näytille. Vähän haikeilla mielin sieltä tuli lähdettyä, mutta hyvin onnellisena kuitenkin.

Kun oli puhetta neuvolasta, sanoin että olemme suuntaamassa yksityiselle ja kysyin tietty, että olisiko lääkärillä jotain suosituksia paikasta. Saatiinkin kuulla iloinen uutinen, että yksi meidän klinikan kätilöistä pitää vastaanottoa raskausklinikalla ja varattiinkin häneltä ensimmäinen "neuvola-aika" samalla kun maksoimme rästejä pois. Tuntuu todella hyvältä päästä jatkamaan tutun henkilön hoivissa, joka tuntee meidät ja historiamme. Iloisena yllätyksenä tuli myös se, että tällä kätilöllä on huoneessaan käytössä ultra, jolla voidaan katsella vauvaa vaikka joka käynnillä!