tiistai 2. joulukuuta 2014

Joka ilta kun lamppu sammuu....

.. meillä alkaa hulinat!

Mutta palataas ajassa vähän taaksepäin. Mies on jo muutamaan kertaan huomauttanut, että blogia pitäis päivittää, mutta kun... Ei ole aikaa!

-----

02.09. klo 23.02 tällainen pikku-smurffi syntyi elämäämme ilahduttamaan.



Synnytys ei meinannut lähteä taaskaan kunnolla käyntiin ja kipeistä supistuksista tuli kärsittyä pieni ikuisuus. Supistukset siis alkoivat puoli neljän aikoihin yöllä. Sairaalassa oltiin seitsemän aikoihin illalla. Yhdeksän maissa mä jäin lopulta kipujen takia osastolle, vaikka kotiinkin olisi vielä päässyt epäkypsän tilanteen takia. Mies passitettiin kotiin lepäämään. Yllätys olikin suuri, kun tuntia myöhemmin jouduin soittamaan isukin takaisin sairaalaan. Onneksi en ollut lähtenyt mukaan, eikä miehen tarvinnut toimia kätilönä jossain motarin varrella.

Kivut siis yltyivät ja tilanne eteni vähän turhankin nopeasti. Ehdin juuri ja juuri saliin, kun 22:40 meni lapsivedet ja helvetti oli irti. Tilattiin heti anestesialääkäri paikalle, joka saapui kymmenisen minuuttia myöhemmin ja vähän ennen sitä mieskin tuli mestoille. "Seuraavan supistuksen jälkeen pistetään", mutta eipä pistettykään. Ei ehtinyt. Ponnistutti liikaa. Pikkusiskolla oli kiire ja ponnistusvaiheen pituudeksi merkattiin kokonaiset kaksi minuuttia.

-----

Pikkusisko on aivan hurmaava tyyppi. Jopa rauhallisempi ja hyväntuulisempi kuin siskonsa aikanaan. On tässä toki omat huolensa ja harminsa ollut nytkin. Alkuun refluksiepäilyä ja nyt 3kk iässä onkin alettu epäilemään puklailun syyksi kananmuna-allergiaa. Katsotaan nyt, mitä neuvolasta tuumaavat vai pitääkö tässä lähteä jotain allergologia tapaamaan yksityiselle.

Arki on raskasta. Univelkaa on liikaa.
Vauva ei meitä valvota, mutta poskihampaita tekevä ja uusia sanoja opiskeleva taapero sitäkin enemmän. Mies juuri tänä aamuna totesi, että esikoinen ei ole nukkunut kunnollisia yöunia kuukauteen. Tää on aivan hirveetä. Muutama yö takaperin heräsin kuudesti rauhoittelemaan esikoista ja siihen kolme vai neljä imetystä päälle. En saanut yhtäkään kokonaista tunnin unipätkää.

Onneksi ihan noin pahoja yöt eivät useimmiten ole. Mutta valitettavasti en muista, koska olisin nukkunut viimeksi edes 3h putkeen. Aamut alkaa usein jo neljältä, kun vauva herää tukkoisen nenänsä kanssa. Ja kun ehdin saada neidin takaisin untenmaille n. viiteen mennessä, en ehdi enää itse nukahtaa ennen miehen herätyskellon pirinää n. klo 5:30. Siinä sitten puolen tunnin kolinat, niin esikoinenkin usein herää eikä suostu enää rauhoitteluista huolimatta jatkamaan unia. Ja tottakai illat on yhtä nukahtamista vastaan taistelua esikoisen toimesta ja saadaan se yöunille monesti vasta 21-22 aikoihin. Vauva venyttää vielä iltoja usein 23 asti.

Mutta näin pikaraporttina todettakoon, että hengissä ollaan ja 3kk ollaan jo selviydytty. Vielä toinen samanmoinen, niin pitäisi kuulemma alkaa vähitellen helpottaa. Niin ainakin olen kuullut sanottavan, että ekat 6kk on pahimmat näin pienen ikäeron ollessa kyseessä. Todella toivon niin.