tiistai 17. joulukuuta 2013

"Eteenpäin!" sanoi vauva matolla


6,5kk iässä oli selvästikin uuden kehitysharppauksen aika. Tyttö on nyt ilmeisesti keksimässä, miten ryömitään ja onkin jo jokusen kerran päässyt pieniä matkoja eteenpäin. Aikaa tähän tosin vielä kuluu melko paljon ja etenemismatkat voi laskea muutamissa senteissä. On kyllä hauskaa seurattavaa, kun toinen ensin heiluttelee jalkojaan melkoisella tahdilla, sitten nousee pylly pystyyn ja kurotellaan kiinnostavaa objektia kohden.

Tyttö on nyt myös alkanut tunnistamaan nimensä. Hymy ainakin nousee huulille nimen kuullessaan ja pää kääntyy siihen suuntaan, missä kutsuja on :)


Sormiruokailua on jatkettu, mutta jonkin verran tulee tarjottua ruokaa myös soseutetussa muodossa, jos sormiruokaillen ei ole näyttänyt päätyvän mitään suuhun asti. Eipä ne soseetkaan oikein tunnu uppoavan, joten saattaa mennä monta päivää niin, että kiinteää ruokaa menee mahaan asti ehkä 2-4 lusikallista ja nekin yleensä iltapuuroa tai hedelmäsosetta. Onneksi toisina päivinä taas maistellaan innolla ihan kaikkea ja ruokaa menee isoja määriä sekä sormin, että syötettynä. Väkisinkin sitä silti hiipii mieleen huoli, että saako tyttö tarpeeksi ruokaa. Mutta kai se on vain luotettava, että tyttö syö sen verran, mitä tarvitsee.

Seuraavassa kuvassa on ikuistettuna parin viikon takainen katastrofi, kun tutustuttiin loheen ensimmäistä kertaa. Lohi ja avokado päätyi lopulta ihanaksi punavihreäksi mössöksi pöydälle, ja siitä pienissä erissä lattialle. Koostumus oli selvästikin mielenkiintoinen, mutta ei nähtävästi kelvannut ruuaksi.

"Tadaa!"








Olen nyt uskaltautunut laittamaan jonkin verran mausteita tytönkin ruokiin ja tullut huomanneeksi, että se selvästi lisää mielenkiintoa niihin. Lohikin maistui seuraavalla kerralla ihan eri tavalla, kun se oli höyrytetty kasvisten kanssa ja päälle laitettu ripaus mustapippuria ja yrttejä. Vaikutti olevan suorastaan herkullista!

Tutkimusmatkailija-vaihe on kiihtymässä. Napit, vetoketjut ja muut pienet yksityiskohdat kiinnostaa valtavasti. Hoitolaukun remmit ja sisältö on myös todella jänniä. Viime päivien suurin hitti taas on ollut erään postipaketin pehmusteena toiminut ilmalla täytetty "tyyny". Rapisee kivasti, pysyy hyvin käpälässä ja ei nähtävästi poksahda ihan helposti, vaikka sitä on maisteltukin aika urakalla.

Kohta alamme olla kyllä pulassa, koska tyttö on alkanut osoittaa kiinnostusta myös niitä tavaroita kohtaan, jotka eivät ole maatasossa. Viikonloppuna likka päätti nimittäin yllättää, ja alkaa tutkimaan kestovaippaimujen ihmeellistä maailmaa. Onneksi oli kännykässä kamera, niin sain ikuistettua tämän ensimmäisen kiipeilyharjoituksen.




torstai 28. marraskuuta 2013

Rytmiä etsimässä

Meidän pikkulikka on parin päivän päästä puolivuotias. Siitä minivauvasta on ihan silmänräpäyksessä kasvanut iso tyttö. Sitä niin haluaisi pysäyttää ajan hetkeksi, vaikka toisaalta jo innoissaan odottaa seuraavia kehitysaskeleita.

Päivät, viikot ja kuukaudetkin tuntuvat kuluvan ihan älyttömän nopeasti. Juurihan sitä vasta ihmeteltiin ensimmäisiä hymyjä ja nyt jo istutaan pieniä hetkiä syöttötuolissa, syödään omatoimisesti, liikutaan paikasta A paikkaan B.

Vauva-aika on toisaalta yllättänyt helppoudellaan, toisaalta taas tämä väsymys ja sen tuoma pieni alakuloisuus ja saamattomuus on vaivannut paljonkin. Tuntuu koko ajan, että pitäisi pystyä olemaan jotain enemmän. Tekemään enemmän. Pitäisi ehtiä hoitamaan lapsi, koirat ja koti. Pitäisi ehtiä huoltamaan parisuhdetta. Pitäisi ehtiä joskus suihkuun.

Ehtisihän sitä mitä vain, jos olisi jaksamista. Tyttö nukkuu nykyään todella upeita päiväunia, välillä jopa neljäkin tuntia putkeen. Aamuisin olen kuitenkin niin koomassa, etten tytön nukutuksen jälkeen saa oikein otetta mistään. Käytän pikaisesti koirat itkuhälytin kädessä, jonka jälkeen keitän kupposen kahvia ja pyörin ympäri kämppää, miettien mistä alottaisin. Ja lopulta huomaan, etten ole aloittanut mitään, enkä saanut aikaan mitään. Päivällä sujuu jo vähän paremmin ja yleensä olenkin aktiivisimmillani sen jälkeen, kun mies palaa töistä ja voi pitää silmällä tyttöä.

Olen myös huomannut, että vauvan itkun kuunteleminen on mulle aivan suunnattoman raskasta. Iltanukutuksien kanssa on ollut nyt jokusen päivän aika hankalaa -- yliväsyneenä tytöstä kuoriutuu lohduttomasti huutava vauva, joka saa äitinsäkin itkemään. Uskoisin kuitenkin, että nämä iltahankaluudet ovat taas vain yksi niistä kuuluisista Vaiheista. Meidän päivärytmi on selvästi hakemassa uutta rytmiä. Nyt on juuri käynnissä siirtymä kolmista päiväunista kaksiin. Ja kiinteiden tulo kuvioihin sekoittaa myös pakkaa. Ja hampaat. Ja taitojen kehittyminen.



















Juuri totesin pari päivää sitten miehelle, kuinka musta tuntuu, että päivät on täynnä syöttämistä, vaipanvaihtoa ja nukuttamista. Ja kiinteiden aterioiden määrää pitäisi ilmeisesti vielä saada jossain vaiheessa lisättyä viiteen. Apua! Imetyshetket on onneksi lyhyitä, puhutaan vain muutamista minuuteista kerrallaan, mutta sormiruokailu vie paljon aikaa. Ainakin vielä toistaiseksi, kun lähinnä tutustutaan eri ruoka-aineisiin.

Kovin kummoisia määriä ruokaa ei taida vatsaan asti päätyä. Hienosti tyttö kuitenkin on maistanut kaikkea, mitä on tarjottu. Uusin lemppari taitaa olla tomaatti. Sitä on myös ihanaa hakata pöytää vasten niin, että siemenet roiskuu ympäriinsä. Kukka- ja parsakaali on kiehtovia lähinnä sormituntuman vuoksi. Siitä näpräilystä aiheutuvaa silppua onkin harvinaisen hankalaa siivota pois. Maissinaksut on myös maistuneet, ja riisikakut. Kurkku, kesäkurpitsa ja banaani on myös ihan ok. Marjasoseitakin olen antanut -- levitettynä riisikakulle ja myös lusikalla purkista. Sose on ollut niin hyvää, että lisälusikallisia vaaditaan hapuilemalla lusikan suuntaan tai hakkaamalla ponnekkaasti pöytää. Seuraava sosepurkillinen maistuukin appelsiinilta, banaanilta ja mangolta. Saa nähdä millaisia irvistyksiä saadaan sen myötä katsella.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Blogin kohtalo

Edelleen on kovasti mietinnässä, mitä tälle blogille tapahtuu.
Ajattelinkin kysäistä jos jollain teistä lukijoista olisi jotain toiveita sen suhteen, että jatkanko kirjoittelua ja jos jatkan, niin minkätyylistä blogia lukisitte mieluiten?

Omassa mielessä on nyt viime päivinä kytenyt ajatus jonkinlaisesta sormiruokailu-blogista. Kiinteitä aloitetaan luultavasti maistelemaan parin viikon päästä ja voisi olla hauskaa pitää kirjaa edistymisestä ja kuvata tytön syömisen opettelua. Kai sitä siinä ohella tulisi kirjoitettua muustakin :)

maanantai 26. elokuuta 2013

Hankinnat - menikö pahasti metsään?

Silmu haastoi blogissaan pohtimaan huteja ja hittejä - olihan tää aihe nyt vielä pureskeltava!

Meidän hutiostokset, eli joko käyttämättömiksi tai hyvin vähälle käytölle jääneet, oli seuraavanlaisia:

- Kehto
Ihan pienenä tyttö nukkui siinä muutamia päikkäreitä, ja olihan se tuolla terassilla kiva makuupaikka, mutta kyllä se lähinnä on vaan pyörinyt jaloissa

- Tarrakapalo
Olikin niin lämmin kesä ja meillä harvinaisen kuumaverinen lapsi, joten kapalot on jääneet käyttämättä. Pahimmilla helteillä tyttö nukkui pelkällä vaipalla, muuten riittää body ja sukat tai unipussi.

- Potkuhousut
Tuntuivat hankalilta käyttää, joten kaapissa ovat pölyttyneet.

- Maidonkerääjät

En oppinut oikein hyödyntämään näitä. Pahimpina suihkutissiaikoina pidin näitä imetysten välillä, kun muuten olisi saanut olla koko ajan vaihtamassa liivinsuojia, mutta kaappiin nämäkin ovat unohtuneet..

(- Pinnasänky)
Perhepedissä nukutaan ainakin toistaiseksi, joten oishan tuon ostamisen voinut jättää johonkin tulevaisuuteen. Nyt se kerää lähinnä pyykkikasoja päällensä.

Tarpeelliset

- Kokoontaittuva hoitopöytä
Ahtaaseen pikkuvessaan ihan loistava ratkaisu!

-Imetysliivit
Bravadon Body Silk Seamless-liivit ovat päällä 24/7, ihan ehdoton hankinta.

- Imetyspaidat/-mekot
Kiva olla olemassa ihmisten ilmoilla pörrätessä. Kotioloissa pidän kyllä lähes poikkeuksetta ihan perusvaatteita ja nostan helmaa imettäessäni.

- Kestoliivinsuojat ja -kosteuspyyhkeet
Näitä kuluu paljon, joten tuntuu hyvältä, ettei tule tuotettua jätettä järkyttävää tahtia vaan käytetyt voi nakata vaippapyykin sekaan :)

- Kantoliina / -reppu

Ensimmäiset 2kk liina oli ihan ykkönen koiria lenkkeilytettäessä ja kauppareissuilla. Nyt Tulan reppua kokeiltuani liina on jäämässä kakkoseksi, mutta eiköhän tuota kudottua versiota tule silti silloin tällöin käytettyä.

- Lelukaari

Tämä antaa äidille mahdollisuuden nauttia aamupalan ja -kahvin rauhassa ;)

- Kestovaipat
Käytössä alusta asti, nyt jo täyspäiväisesti. Ei sopivien vaippojen löydyttyä tunnu lainkaan hankalalta ja vaippapyykkiä pestään parin päivän välein.

- Kietaisubodyt
Ihanaa, kun ei tarvitse kakkavahinkojen jälkeen alkaa pesemään tytön tukkaakin kaiken muun lisäksi vaan vaatteen sai kuorittua siististi pois päältä.

Ilman näitä ei pärjättäisi

- Stokke Newborn Set
Sitteriä ei tähän koiratalouteen haluttu lattianrajaan keräämään karvaa, joten mukavalle keskustelukorkeudelle sijoitettu kaukalo on ollut todellinen hitti! Vauvakin viihtyy siinä ihan loistavasti ja tämä on myös takuuvarma piereskelypaikka jos kaasua on kertynyt mahaan.

- Tutti
Aivan uskomattoman hurjan imemistarpeen vuoksi ajauduttiin kokeilemaan tuttia ja elämä helpottui niin paljon, ettei siitä hevillä luovuta! Eipä sitä paljoa tarvita, mutta yliväsymyksen iskiessä ihan ehdottoman tärkeä esine. Suihkuava tissi ei vaan tuo lohtua silloin, kun tarvitsisi imutella jatkuvasti jotain.

- Rintapumppu
Päivittäin käytössä. Paljon maitoa pakkasessa ja vähemmän pingottavat rinnat <3

maanantai 1. heinäkuuta 2013

vauvahattaraa

Vielä on pohdinnan alla, jatkanko blogin pitämistä. Jos nyt tämän postauksen verran kuitenkin :)



Vauva-arkea on takana kuukausi ja tämä on aivan ihanaa!
Odotin jotain aivan muuta.

Meitä on "siunattu" harvinaisen helpolla vauvalla, joten ollaan voitu nauttia lähestulkoon joka hetkestä. Yöt nukutaan melkein poikkeuksetta hyvin, eikä meillä ihmeemmin kiukkuillakaan. Muutamana päivänä on nyt kuunneltu iltaitkuja, ilmeisesti kuumuudesta ja vatsassa pyörivistä pieruista johtuen. Kitinä onneksi loppuu nopeasti, kun vauvalta ottaa vaatteet pois ja hyppyyttää sitä sylissä jumppapallon päällä.

Imetys sujuu yhä hienosti. Maitoa tulee selvästikin todella hyvin ja tyttö kasvaa hirveätä vauhtia. Plakkarissa on jo viitisen kiloa (3vk neuvolassa 4725g) ja pituutta tuo on tuntunut venähtävän ihan muutamassa päivässä valtavasti, koska 56-kokoiset vaatteet piti viikonloppuna pakata pois. Nyyh!

Hymyjä tulee vaippaa vaihtaessa ja kesken imetyksen. Ja kieli pyörii suussa jo siihen malliin, että varmaan ihan näinä päivinä alkaa tuolta suusta kuulumaan enemmän sellaisia ihan oikeita äänteitä, eikä vain ähinää ja puhinaa. ÄY ja ÖÄÄ on olleet jo välillä käytössä ja eilen illalla tyttö myös "vinkui" kummallisesti ja sai vanhempansa virnuilemaan vieressä ihastuneena.

Peikkotukka osoittaa vaalenemisen merkkejä, posket kasvaa kasvamistaan ja kohta tytöllä taitaa olla jo komea "kolmoisleuka". Ihan uskomatonta, että kainaloissakin voi olla makkarat ja käsissä niin paljon pyöreyttä, että kyynerpäihinkin muodostuu valtavat kuopat :D


Meidän ihana matami <3



tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tuuheatukkainen tyttö

Meille syntyi melkein kaksi vuorokautta kestäneiden supistusten jälkeen vihdoin suunnattoman kaunis tuuheatukkainen tytär 31.5. klo 01:23.



Vaikka synnytys oli pitkä ja kivulias, ei siitä jäänyt oikeastaan mitään hampaankoloon. Olen älyttömän tyytyväinen synnytystä hoitaneisiin kätilöihin ja heidän huomioihinsa ja neuvoihinsa synnytyksen edetessä.

Sain jopa lillua ammeessa, jota olin toivonutkin. Päädyin myös lopulta saamaan epiduraalin, vaikken sitä alunperin olisi kovin mieluusti halunnut. Mutta siinä tilanteessa se oli ainoa järkevä ratkaisu. Synnytys ei olisi luultavasti ilman puudutetta edennyt mihinkään ja kivut olisivat vaan pahentuneet entisestään. Ja koska en ollut nukkunut juuri ollenkaan edeltävinä päivinä, alkoi keho ja mieli olla jo hyvin väsyneitä.

Selvisin täysin ilman repeämiä, ei tullut pienintäkään nirhaumaa. Se tuntuu jotenkin aivan uskomattomalta, kun tyttö oli kuitenkin odotettua isompikokoinen. Painoa oli siis 3815g, kun edellisellä viikolla kätilö oli arvellut kooksi 3400g. Koko synnytyksen ajan oli myös uhka päällä, että tyttö syntyisi väärässä tarjonnassa, mutta kuin ihmeen kaupalla oli kääntynyt takaraivotarjontaan juuri ennen ponnistusvaihetta.


Kaikki on sujunut aivan mielettömän hyvin. Imetys lähti rullaamaan heti, tytön imuote on aivan täydellinen ja mulla maitoa tulee jopa yli omien tarpeiden. Suunnittelenkin jo kovasti, että ottaisin rintapumpun käyttöön, jotta saataisi jonkinlainen maitovarasto pakkaseen.

Kotiuduttiin sairaalasta sunnuntaina ja tässä sitä nyt opetellaan perhe-elämää. Koirat ottivat tulokkaan yllättävän hyvin vastaan. Toinen ei juuri välitä ja toinen taas osoittaa yllättävää hoivaviettiä -- käy jatkuvasti tarkastamassa, missä vauva on ja pomppaa tikkana pystyyn jokaisesta inahduksesta.

Kestovaippailukin aloitettiin heti kotiin päästyämme ja se on sujunut ihan kohtuullisen hyvin. Parhaimmaksi käytössä on todettu harsot ja villavaippahousut. Niiden kanssa ei mene vaatteet vaihtoon, toisin kuin noiden minikokoisten taskuvaippojen kanssa. Mutta kyllä noita harsoja vaan kuluu aivan järkyttävästi. Eilisen saldo oli 14 kakkavaippaa. Pissat tyttö on kunnostautunut tekemään pääasiassa hoitotasolle :D


On kyllä hämmentynyt olo. Mutta jotenkin tämä silti tuntuu niin luonnolliselta. Tyttö on äärettömän rauhallisen oloinen luonne, eikä oikeastaan kitise ollenkaan. Päivät meneekin aika pitkälti toisen unta tuijotellessa ja imettäessä. Tuntuu niin uskomattomalta, että meille on suotu jotain noin kaunista ja hyvää.


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Täsmällistä

Aamuni alkoi tänään neljältä.
WC-visiitin jälkeen havahduin siihen, että alaselkää särki. Ajattelin nukkuneeni vain huonossa asennossa ja yritin saada vielä unen päästä kiinni. Yhtäkkiä havahduin siihen, että selkäsäryt ovat melkoisen aaltoilevia ja sitten välähti - muahan supistaa!

Tunnin verran ihmettelin tilannetta, haluten varmistua siitä, ettei supistukset ole vain mun mielikuvituksen tuotetta. Viideltä hain kännykän viereen ja aloin kellottamaan. Ja kyllä niitä vaan ropisi 6-15min välein. Osa kipeämpiä, osa miedompia.

Missään nimessä eivät siis ole säännöllisiä, saati niin kipeitä että kaipaisin edes särkylääkettä vielä. Kestoltaan ovat olleet 1-1,5min luokkaa.


Tämähän menee jännäksi.
Ties vaikka tämä vauva olisi yhtä täsmällinen kuin äitinsä ja syntyisi laskettuna päivänä :)

Tai sitten kärvistellään vielä päivä tolkulla.
Mutta ainakin jotain tapahtuu, kun ennen tätä ei ole ollut mitään enteitä synnytyksestä!

torstai 16. toukokuuta 2013

Raskausdementiaa ja muita vaivoja


Täysiaikaisia ollaan oltu nyt viikon verran, ja päivien kuluessa vaivatkin lisääntyy. Olen siis lämpimien kelien jälkeen saanut riesakseni jalkojen turvotuksen, joka hankaloittaa elämää ihan valtavasti. Turvotuksen takia yhdetkään kengät ei enää mahtuneet jalkaan, joten onneksi löysin kirpparilta "todella hemaisevat" punaiset tarrasandaalit. Turvotusta on ilmeisesti myös jalkapohjissa, koska seisoskelu alkaa sattua niihin jo ihan muutamassa minuutissa. Toki tällä melkein 20kg painonnousulla on vaikutusta myös. Ei nämä kintut ole tottuneet kantamaan näin painavaa lastia mukanaan.

Uuden viikon kunniaksi eilen piti olla neuvola. En tajua miten luotin jo normaalistikin huonoon muistiini, enkä varmistanut päivällä neuvolakortista vastaanottoaikaa. Onneksi tuli vilkaistua sentään ennen kuin hyppäsin auton rattiin, koska olin ihan iloisesti painelemassa sinne tunnin myöhässä. Ei auttanut kuin soittaa, etten millään ehtisi paikalle, joten aikaa siirrettiin viikolla eteenpäin sikälimikäli ei olla synnärillä.

Kuinka outoa onkaan ajatella, että synnytys voi todella käynnistyä ihan minä hetkenä hyvänsä. Oma olo on vielä rauhallinen, mutta läheiset tuntuvat jo olevan tulisilla hiilillä. Olisi vielä niin paljon tekemistä ennen vauvan tuloa, että saisi kyllä ihan suosiolla pysytellä mahassa sinne laskettuun aikaan asti.

Toisaalta sitä olisi jo niin valmis näkemään, että millainen tyyppi tuolta mahasta on tulossa. Ja toisaalta tuntuu, etten ole vielä ollenkaan valmis. En vielä osaa pitää itseäni äitinä, enkä näe itseäni siinä roolissa. Mutta kai se siitä ajan kanssa, onhan jo tämä raskauskin vaatinut sulattelua. Miehestä varmasti kuoriutuu aivan ihastuttava isä, niin täpinöissään se on tästä tulokkaasta.

Saas nähdä tuleeko seuraava päivitys vasta syntymän jälkeen. Jos näin laiskasti tulee kirjoiteltua, niin luultavasti :D






maanantai 15. huhtikuuta 2013

Viikko vielä, jaksaa jaksaa!


Mies huomautti viikonloppuna, etten ole pitkään aikaan päivittänyt blogia. Ja onhan sitä tosiaan kuukausi jo vierähtänyt.

Aika vaan kuluu niin hirveän nopeasti, ja jotenkin tuntuu ettei mulla loppujenlopuksi ole hirveästi kerrottavaa. Mun mielialat ei juuri heittele, joten ei ole marmatettavaa. Ja kun kremppojakaan ei ole ihan viime viikkoja lukuunottamatta ollut, niin ei voi valittaa vaivoistaankaan. Jotenkin lapsettomuusvuosien jälkeen on myös vaikeaa alkaa kirjoittamaan pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, vaikka sellaiselta elämä tällä hetkellä tuntuukin.

Pari viikkoa sitten käytiin luultavasti tämän raskauden viimeisessä ultrassa. Vauva oli lääkärin lausunnon mukaan "bioprofiililtaan moitteeton", mitä sitten tarkoittaakaan. Kaikki oli ilmeisesti oikein hyvin. En kasvata vatsassani mitään jättiläistä, mutten turhan pientäkään vauvaa. Ultran mittojen mukaan painoarvioksi saatiin 1882g, joka mahtui hienosti lääkärin käsikopelolla tekemän arvion sisään (1.7-1.9kg). Nyt alkaa varmaankin olemaan se pari kiloa jo plakkarissa. Ihan huimaa ajatella, että vauva on jo niin iso! Lantion tilavuudesta lääkäri ei ollut lainkaan huolissaan. Hyvin kuulemma pitäisi alle 4,5kg vauva mahtua, jos ei satu kääntymään synnytyksen edetessä virhetarjontaan.

Saatiin vielä kuvakin mukaan ko. reissulta, ja ei tuota ole voinut kuin ihastella harva se päivä :)



Ensi maanantaina alkaa äitiysloma, joten viimeistä työviikkoa viedään. Hirveästi on mielessä juttuja, joita aion tehdä kotiin jäädessäni, mutta katsotaan nyt mihin kaikkeen taivun. Vatsa alkaa olla jo aika pahasti tiellä ja liitoskivutkin ovat saapuneet hankaloittamaan elämää. Kävely on melkoista tepsutusta, juoksemista en uskalla ajatellakaan. Kenkien ja sukkien pukeminen on jo melkoinen urheilusuoritus, kaikki vaatteet puristaa -- pelkkä sohvalta nouseminen on välillä työn ja tuskan takana. Fiilis on kyllä lähinnä huvittunut ja tykkään edelleen olla raskaana. On vaan hassua huomata, kuinka raihnaiseksi sitä on yhtäkkiä muuttunut ja kuinka jotkut ihan arkiset jutut tuntuu välillä aivan älyttömän raskailta.

Vauva on alkanut taas potkimaan sen jokusen viikon kestäneen punkemiskauden jälkeen. Ja nyt sitä voimaa vasta löytyykin! Pari kertaa päivässä tulee ihan säikähdettyä ja kiljahdettua ääneen, kun monoa tulee yllättäen. Erityisen häijyltä tuntuu, kun jalkaa tungetaan tuosta kylkikaarten yli. Siihen liikkeeseen tämä epeli on tuntunut erikoistuneen etenkin autoillessa.

Päivä päivältä alkaa jännittämään enemmän, että kumpaa sukupuolta tämä tulokas mahtaa edustaa. Ei kaduta kyllä ollenkaan, ettei sitä lähdetty selvittämään rakenneultran yhteydessä. Tämä pieni kutkutus tuo kivan oman lisän siihen synnytyksen odotteluun.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Hupsista!

Painonmuutos 1100g/vk. Ohops...
Ekaa kertaa tuli pieni huomautus kätilöltä, kun ihan tuota tahtia ei kyllä tarvitsisi nousta. Kaikki muu oli kuitenkin neuvolassa kunnossa; pissa puhdas, verenpaine ok, sf-mitta keskikäyrällä, lapsivettä normaalisti eikä turvotusta, joten ei auta kuin toivoa, että tää olisi nyt joku hetkellinen aineenvaihdunnan hidastumisesta johtuva juttu tms.

Emmittiin tuossa miehen kanssa, että ei taideta lähteä kunnallisen puolen järkkäämään perhevalmennukseen. Joku synnytysvalmennus olisi kuitenkin kiva käydä, joten kyselin tuolta meidän kätilöltä mahdollisuutta sellaiseen privaattikäyntiin, jolloin käytäisi kimpassa synnytystä ja siihen liittyviä juttuja läpi. Varattiinkin siis 1,5h aika kuukauden päähän, jolloin pitää raahata mieskin mukaan. Sitä ennen olisi hyvä käydä tutustumiskäynnillä Jorvissa, joten täytynee soitella sinnekin melko pian.

Hui, kun alkaa jo vähän jännittää. Synnytys ei kyllä kovin ahkerasti ole ollut mielessä. Suhtautuminen on ollut tähän mennessä lähinnä luokkaa: "On ne muutkin selvinneet." Pikkuhiljaa kuitenkin alkaa ajatuksissa pyöriä kaikenmaailman kauhuskenaarioita. Mitäs jos vauva päättääkin jämähtää perätilaan? Mitä jos lääkäri toteaa lantion liian ahtaaksi alatiesynnytystä ajatellen? Mitä jos menetän täysin itseni hallinnan kovissa kivuissa? Ehditäänkö ajoissa sairaalaan? Mitä jos repeän pahasti?

Yritän vakuutella itselleni, että kaikki järjestyy kyllä tavalla tai toisella. Jotain vastauksia saanen ensi kuun alussa suunnatessamme ylimääräiseen ultraan. Samalla lääkäri tsekkailee vähän mun lantion tilavuutta ja tekee vauvasta painoarvion. Tarjontaakin ilmeisesti tarkastellaan ja kohdunkaulan kypsymistä.


Kova on kyllä liikkumaan tämä tyyppi. Ja tuntuu viihtyvän harvinaisen kummallisissa asennoissa. Lempipaikka on ilmeisesti vatsan pohjalla poikittain, ja nyt taas tuntuu olevan jossain ihme sykkyrässä heti navan takana. Ajoittain on hitusen tukala olo, kun on niin kova myllerrys päällä. Potkuja ei enää tunnu kovin usein, vaan enemmän alkaa liikkuminen olemaan erilaisia tuuppaisuja ja venyttelyjä. Kai se tila alkaa käymään jo vähän ahtaaksi?

Enää viisi viikkoa töitä jäljellä!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Loppuukohan aika kesken?

Tässä alkaa kyllä jo vähän hirvittämään, kun viikot hurahtaa ohitse ihan järkyttävää vauhtia. Tuntuu, ettei mitään saa kotona aikaiseksi ja sielläkin olisi vielä paljon puuhaa ennen vauvan syntymää.

Mä toivon, että mun äiti voisi tulla mun kaveriksi maalaushommiin kun mun äitiysloma alkaa. Haluaisin saada olohuoneen maalattua loppuun, mutten mä taida uskaltaa itse kekkuloida katonrajassa. Makkarin kohtalo on vielä vähän auki. Uutta väriä sekin kaipaisi ja uudet verhot.  Eteinen pitäisi saada järjesteltyä uudelleen, jotta saadaan vaunut kulkemaan siitä näppärästi ja niille tarvitsisi myös sellaisen säilytyspaikan etteivät olisi jatkuvasti tiellä. Toisinsanoen eteisen peilikaappihirvitys pitäisi purkaa ja kehittää tilalle jotain muuta.


Hankinnat on onneksi kohtuu hyvällä mallilla.

Tähän mennessä kasassa:

- yhdistelmävaunut
- kohtuamme (Shantala Babybath)
- trikoinen kantoliina
- rintapumppu (Avent Isis) + pari pulloa
- 4 maidonkerääjää
- tarrakapalo (Swaddle Me)
- imetysliivit (Bravado Body Silk Seamless)
- muutamia pieniä kestovaippoja eri merkeiltä
- kosteussulku sänkyyn
- makuupussi (Pikku-Aappa)
- valtava määrä vaatteita


Vielä hankittavia:

- turvakaukalo (Cybex Aton II ?) + isofix-telakka
- kokoontaittuva hoitopöytä
- kehto (Stokke Daybed)
- harsoliinoja
- pari lasista tuttipulloa (Lifefactory)
- kestoliivinsuojia
- hoitolaukku
- lakanoita kehtoon ja pinnasänkyyn
- Lansinoh-voidetta
- pari tetraa korviketta
- paketti pieniä kertisvaippoja
(- pinnasänky)
(- sitteri)

torstai 14. helmikuuta 2013

Kuinka pelottavaa...

.. kun sitä vihdoin alkaa tajuamaan, että perheenlisäystä on todella tulossa.

Olen tähän asti tehnyt hankintoja vähän kuin "autopilotilla", eikä se ole aikaisemmin oikein iskenyt. Mutta viime sunnuntai oli iso harppaus, ilmeisesti myös miehelle. Alkuvuoden yllättävien menoerien vuoksi päädyimme kuitenkin katselemaan vaunuja käytettynä ja mieleiset löytyivätkin kohtuu läheltä meitä. Sunnuntai oli suuri päivä, kun kävimme hakemassa kärryt kotiin.

















Olohuoneessamme odottaa nyt käyttäjäänsä ylläolevan malliset, suklaanruskeat Gesslein Visionit vuosimallia 2011. Hieman kauhunsekaisin ja huvittunein fiiliksin ollaan niitä ihmetelty ja työnnelty. Mukaan tuli ratasosan lisäksi siis pehmeä kantokoppa, jalkapeitto ja sadesuoja. Kaupanpäällisiksi myyjä antoi myös Baby Björnin limenvihreän rintarepun. Tästä ei ilmeisesti ole iloa kuin ihan ensikuukausina, joten jos vauva kantovermeessä tuntuu viihtyvän, täytynee sijoittaa monipuolisempaan ja parempaan kantoreppuun (Manduca, Stokke Baby Carrier tms).



Eilen siirryttiin taas uudelle viikolle. Sen kunniaksi vauva päätti illalla sängyssä venytellä vatsassa poikittain. Pääsin tunnustelemaan päätä ja pyllyä, ehkä jalkaakin. Kovasti se kasvaa, kun parin viikon sisään painoa pitäisi olla kertynyt jo suunnilleen kilon verran. Juurihan se oli vasta muutaman millin pituinen solumöhkäle!

Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että olen edelleen raskaana. Nyt aletaan olla jo niin turvallisilla viikoilla, että vauvalla alkaa olla hyvät mahdollisuudet selvitä, vaikka synnytys käynnistyisikin etuajassa. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu, että tämä raskausaika on kulunut ihan liian nopeasti. Kun tätä on odottanut niin monta vuotta, niin melkein toivoisi, että saisi olla raskaana hieman pidemmän aikaa. Mieli voi kyllä muuttua, kun vatsa vielä tästä kasvaa ja jotain vaivojakin ehkä ilmaantuu. Toistaiseksi olen selvinnyt hyvin vähällä. Vasta ihan äskettäin on alkanut ylävatsaa kiristelemään, kun kohtu ilmeisesti raivaa tilaa ja nahka venyy ja paukkuu. Toki kohtu on jo sen verta iso, että se hankaloittaa kumartelua ja tekee mm. portaiden kapuamisesta melko raskasta. Autoilu sentään sujuu vielä ihan kivasti, mutta autosta pois pääseminen on jo aika hankalaa.

torstai 31. tammikuuta 2013

Hyvin hurisee

Eilen alkoi 24. raskausviikko ja sikiön pitäisi ilmeisesti pikkuhiljaa kuulla jotain ääniä kohtuun asti. Hieman himottelisi Bola-korun ostaminen, mutta ehkä kuitenkin jätän sen väliin..

Neuvolassakin tuli piipahdettua, ja kaikki vaikutti hyvältä. Painosta sain kehuja, verenpaineet olivat pysyneet aisoissa, pissa oli puhdas ja hemoglobiinikaan ei ollut juuri laskenut lähtötasosta. Vauvan sykkeet pyörivät välillä 130-145 ja liikkeitä tosiaan tuntuu koko ajan enemmän.

Nyt olen alkanut tuntemaan liikkeitä myös tuolla pyrstön suunnalla. Se on ihan suoraan sanottuna todella hämäävää, ei nyt ehkä epämukavaa, mutta outoa kuitenkin. Vatsanahkaan kohdistuvat osumat ovat vielä toistaiseksi ihan kivoja seurata, mutta se pään/pyllyn punkeminen tuntuukin jo ikävämmältä ja melkein sattuukin välillä.


Olen kunnostautunut vaatehankinnoissa rakenneultran jälkeen ihan toden teolla ja nyt alkaa olemaan pikkuvaatteet kasassa, jotain saattaa ehkä olla jo vähän turhankin paljon, kun ostamissani paketeissa on tullut osassa valtavasti sellaista ihan perusvaatetta kylkiäisenä. Mutta parempi se lienee, että on pari ylimääräistä bodya, kuin että kaikki vaatteet olisivatkin yhtäkkiä puklailuiden takia pesussa. Ja kyllä mulla on mun mielestä näiden kaikkien odotettujen vuosien jälkeen lupa vähän hurahtaa ;)


Toinenkin mun mummoista sai eilen vihdoin tietää raskaudesta. Oli ihana kuunnella, kuinka se selvästi ilahtui ihan älyttömästi. Puhelu loppui lauseeseen: "Kyllä minä nyt niin innostuin tästä vauvasta, että taidanpa lähteä lumitöihin! Ai että!"
Naurattaa vieläkin, kuinka pirteäksi uutinen teki jo hieman vanhuudenhöperön mummon.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Vaunuhuumaa

Lupasin kirjoittaa tarkemmin vaunuista, ja nyt onkin kerrottavaa, kun käytiin lastentarvikeliikkeessä potkimassa renkaita ja pyörittelemässä vaihtoehtoja. Tuo oli ensimmäinen kerta, jolloin olen jalallani astunut noin hurjaan paikkaan. Olo oli hykerryttävä. Minä pääsin katselemaan pinnasänkyjä, kehtoja, vaunuja, turvaistuimia jne. Vihdoin se vuoronumero osui meidänkin kohdalle!

Meillähän oli siis tähtäimessä Gesslein Visionit, kolmipyöräiset oikein veikeän näköiset vaunut. Ne oli valitettavasti liikkeestä loppu, mutta kokeiltiin muitakin kolmipyöräisiä vaihtoehtoja. Eivät vakuuttaneet. Bumbleride Indiet olisivat muuten olleet ihanat, mutta niissä lasta ei saa istumaan naama työntäjään päin, joten ne oli diskattu jo etukäteen. Täytyi niitä silti väännellä ja käännellä. Jos etsittäisi taaperokärryjä, olisi nuo olleet kyllä meidän valinta aivan mielettömän makealla vihreällä verhoilulla.

Mut yllätti myös, kuinka jämäkältä kolmipyöräiset tuntuivat. Oli hieman mietityttänyt, että kippaako ne herkästi. Suurinta osaa en saanut minun hurjilla lihaksillani kippaamaan vaikka kuinka yritin. Saati jos vaunuissa olisi vielä ollut muutama kilo lisäpainoa lapsen ollessa kyydissä. Uskon siis, että varmasti ovat turvalliset.


Mutta koska tottakai se ylihuolehtivaisuus pikkuhiljaa yrittää nousta pintaan, päätettiin myyjän kehoituksesta vilkaista myös nelipyöräisiä malleja. Niitä suositeltiin erityisesti sen takia, koska meillä vaunulenkeillä mukana tulee kulkemaan kaksi koiraa. Nelipyöräiset ovat kuitenkin hieman jykevämmät ja helpommat hallita yllättävissä tilanteissa.

Onneksi kokeiltiin, koska ihastuttiin aivan totaalisesti Gesslein Futureihin, keinonahkaisella verhoilulla.

Kärryt on siis nämä ylemmät, ja alapuolella on ilmeisesti se kuosi, joka tulee ratasosaan, mutta runko on tuossa eri (oisko Gesslein F6?). Kuomussa oli myös kapea oranssi raita tuossa lipassa.



Kantokassin ja kovan kopan välillä hieman pähkäiltiin ja taidetaan päätyä tähän pehmeämpään versioon. Se menee hieman pidempään, koska on kuulemma tilavampi. Ja onhan tuota kätevämpi kantaakin. Kantokassi myös muuntuu lämpöpussiksi tai istuinpehmusteeksi tarvittaessa.

Materiaalina siis valkoinen keinonahka, joka on kuulemma tosi helppo pitää puhtaana. Muuten en ikimaailmassa harkitsisi valkoisia vaunuja, mutta tuollaiselta pinnalta tosiaan kura lähtee varmasti pyyhkimällä. Kuulemma oikein positiivista kommenttia on tuosta keinonahasta tullut, mutta kyllähän se varmasti ottaa osumaa jos siihen jotain terävää osuu.

Nämä vaunut veivät miehenkin mukanaan, eikä karsea hintakaan enää tuntunut pahalta, koska vaunuissa on kaikki ne ominaisuudet mitä vaan voidaan kaivata.

Ensinnäkin runko on törkeän hyvä. Edessä on kääntyvät eturenkaat, jotka saa lumisemmilla keleillä vaihdettua tavallisiksi isoiksi renkaiksi ja molemmat kuuluvat siis pakettiin. Ilmakumirenkaat valittiin, koska meillä päin hiekkateitä riittää ja ovat sellaisella alustalla paremmat. Joustoa saa säädettyä, ja rattaat menevät tosi kätevästi pakettiin parilla jalan painalluksella. Työntöaisassa on sekä pituus, että korkeussäädöt, ja istuinosan jalkatuen pituutta voi myös säätää lapsen kasvun mukaan.

Pidettiin myös tärkeänä, että turvakaukalon saisi kiinni runkoon. Tähän malliin sopii haluamamme Cybex Aton 2-kaukalo, jota varten täytyy vain ostaa adapterit. Adapterit voi pitää koko ajan rungossa kiinni, eikä niitä tarvitse irroitella saadakseen ratasosaa takaisin. Tuo ratasosa on käännettävissä tosi näppärästi, koska siinä on helppo pikalukitus. Lapsen saa siis istumaan sekä naama menosuuntaan, että työntäjään päin.

Mä en malttaisi odottaa, että saadaan nämä kotiin! Vielä ei vaan ole tarpeeksi valuuttaa tilillä, mutta tuossa helmi-maaliskuussa nämä on käytävä tilaamassa, koska toimitusaika vaunuille on n. 5vk ja ilmakumirenkaissa on ollut toimitusvaikeuksia, joten niissä voi mennä jopa 8vk. Nämä Suomen malliston Gessleinit tehdään aina tilauksesta (ellei joku kaupassa esillä oleva malli kelpaa sellaisenaan), joten kaikki osat voi valita mieleisikseen. Rungon saa valkoisena, hopeanvärisenä tai mustana, ja noita erilaisia kangasvaihtoehtoja on aivan mielettömästi.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Puoliväli

rv20+0, puolet takana ja toinen samanmoinen (tai ehkä hieman pidempi) rupeama edessä!

Uskomatonta, että raskaus on jo näin pitkällä. Vatsan kasvussa ei lähiviikkojen kuvista juuri eroa huomaa, mutta ilmeisesti lomamme aikana se otti melkoisen kasvupyrähdyksen kuitenkin, kun useampi on pysähtynyt siitä huomauttamaan.

Eilinen rakenneultra ehkä hieman konkretisoi sitä, että meistä on tulossa perhe. Epeli näytti jo ihan vauvalta, ja saatiin todella kauniita 3D-kuvia kasvoista. Hirmuinen nyrkkeilijä se tuntuu olevan edelleen, mutta oli sentään ultrassa kohtuullisen yhteistyöhaluinen ja mitat saatiin otettua hyvin ja rakenteet katsottua myös.

Kaikki oli kunnossa! Mitat vastasivat viikkoja, elimet ja luusto normaalit, ei havaittu napatyrää, huuli- tai selkärankahalkiota, ja ilmeisesti aika iso osa sydänvioistakin saatiin poissuljettua. Lääkäri oli ihan innoissaan, kuinka hienosti sai sydämen näkymään. Todella harvoin kuulemma saa niin hyvää kuvakulmaa ja sitä se sitten esittelikin pidemmän aikaa ja kuuntelutti sykkeitä ja kertoi virtauksista yms.

Istukka oli yllätyksekseni siirtynyt nt-ultran jälkeen takaseinämästä aivan eteen. Olin kyllä epäillyt, että se olisi vallannut oikeaa puolta, koska sieltä on vaikea saada sykkeet kuulumaan, ja liikkeitäkään en ole siellä tuntenut kertaakaan. Mutta keskellä ja edessä se oli. Aika jännä, sillä juurikin ihan keskellä vatsaa tunnen potkut voimakkaimmin ja siitä ne ensimmäisetkin liikehdinnät bongasin. Saa siis muksinnoissa todella olla jo voimaa! En kyllä edelleenkään tunne liikkeitä kuin istuessani tai selällään maaten, joten tuo istukan sijainti oli sinänsä huojentava tieto. Koen olevani onnekas, että tunnen edes jotain, kun osa ensikertalaisista ei tunne vielä yhtään mitään näillä samoilla viikoilla.

Sukupuolta ei haluttu selvittää, mutta jos se olisi ultrassa vilahtanut, niin ei se maailmanloppu olisi ollut. Vauva oli onneksi koko ajan sellaisessa asennossa, ettei lääkärikään jalkoväliä nähnyt, niin saadaan pitää sukupuoli salaisuutena loppuun asti :)

Lähipiirillä ja osalla läheisimmistä nettitutuista tuntuu olevan kuitenkin vahva epäilys siitä, että lapsemme on poika. Ehkä ne on hieman muovanneet omaa mielikuvaa vauvasta, koska huomaan kiinnittäväni huomiota enemmän poikamaisiin kuoseihin sekä lastenvaatteissa että -vaunuissa.

Vaunukaupoilla pitäisi käydä potkimassa renkaita ja ihmettelemässä ominaisuuksia. Yksi suosikki on nyt kyllä jo valikoitunut, mutta pakko se on käydä tarkastamassa vielä livenäkin. Teenkin varmaan oman postauksen vaunuista hieman myöhemmin.

Ekat raskausarpien alut on ilmestyneet toiseen rintaan. Jännää, ettei se ole kuitenkaan kutissut tai tuntunut kiristävältä. Toivottavasti nyt ei nahka kovin pahasti repeäisi. Vatsassa ei näy sentään viirun viirua, ainakaan vielä. Täytyy varmaan aloittaa rasvailu, jos siitä edes jotain apua olisi. Mun iho ei selvästi ole niin kimmoisa, mitä ajattelin ja näin talvisin mulla on taipumusta lievään atopiaan, joten iho on todella kuiva, joka varmaan lisää taipumusta arpiin.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Tumps

Ei tullut maailmanloppua - tuli mahtava lomamatka, ensimmäiset potkut ja paluu Suomeen.

Ensimmäisiä liikkeitä tuntui siis menomatkalla lentokoneessa rv17+2, ja eilen n. kaksi viikkoa myöhemmin oli vauvalla kunnon jumppatuokio iltasella ja mieskin pääsi jo tunnustelemaan niitä muksauksia.

Mä odottelin kovasti jotain ilmakuplien tapaista, tai sitten hentoista "kutitusta", kun tällaisia kuvauksia olen ekoista liikkeistä lukenut. Pah. Mitään sellaisia en ole tuntenut missään vaiheessa, vaan ensimmäinen elonmerkki tuntui koputukselta ja nyt nuo potkut ovat jo ihan tönäisyjä.

Tiistaina on vihdoin se kauan odotettu rakenneultra. Toivon kovasti, että lääkäri vilkaisisi pienen pätkän 4D-näkymässäkin ja olisi aika ihanaa saada joku hyvä kasvokuva kotiinkin. Noh, jos ei hienoja kuvia saada, niin täytynee harkita jos sitä raaskisi käydä vielä 4D-ultrassa hieman myöhemmin.


Tällä hetkellä elämä tuntuu niin hattaralta, etten edes löydä sanoja kuvailemaan tätä onnea.