Viikko vielä, jaksaa jaksaa!

Mies huomautti viikonloppuna, etten ole pitkään aikaan päivittänyt blogia. Ja onhan sitä tosiaan kuukausi jo vierähtänyt.

Aika vaan kuluu niin hirveän nopeasti, ja jotenkin tuntuu ettei mulla loppujenlopuksi ole hirveästi kerrottavaa. Mun mielialat ei juuri heittele, joten ei ole marmatettavaa. Ja kun kremppojakaan ei ole ihan viime viikkoja lukuunottamatta ollut, niin ei voi valittaa vaivoistaankaan. Jotenkin lapsettomuusvuosien jälkeen on myös vaikeaa alkaa kirjoittamaan pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, vaikka sellaiselta elämä tällä hetkellä tuntuukin.

Pari viikkoa sitten käytiin luultavasti tämän raskauden viimeisessä ultrassa. Vauva oli lääkärin lausunnon mukaan "bioprofiililtaan moitteeton", mitä sitten tarkoittaakaan. Kaikki oli ilmeisesti oikein hyvin. En kasvata vatsassani mitään jättiläistä, mutten turhan pientäkään vauvaa. Ultran mittojen mukaan painoarvioksi saatiin 1882g, joka mahtui hienosti lääkärin käsikopelolla tekemän arvion sisään (1.7-1.9kg). Nyt alkaa varmaankin olemaan se pari kiloa jo plakkarissa. Ihan huimaa ajatella, että vauva on jo niin iso! Lantion tilavuudesta lääkäri ei ollut lainkaan huolissaan. Hyvin kuulemma pitäisi alle 4,5kg vauva mahtua, jos ei satu kääntymään synnytyksen edetessä virhetarjontaan.

Saatiin vielä kuvakin mukaan ko. reissulta, ja ei tuota ole voinut kuin ihastella harva se päivä :)



Ensi maanantaina alkaa äitiysloma, joten viimeistä työviikkoa viedään. Hirveästi on mielessä juttuja, joita aion tehdä kotiin jäädessäni, mutta katsotaan nyt mihin kaikkeen taivun. Vatsa alkaa olla jo aika pahasti tiellä ja liitoskivutkin ovat saapuneet hankaloittamaan elämää. Kävely on melkoista tepsutusta, juoksemista en uskalla ajatellakaan. Kenkien ja sukkien pukeminen on jo melkoinen urheilusuoritus, kaikki vaatteet puristaa -- pelkkä sohvalta nouseminen on välillä työn ja tuskan takana. Fiilis on kyllä lähinnä huvittunut ja tykkään edelleen olla raskaana. On vaan hassua huomata, kuinka raihnaiseksi sitä on yhtäkkiä muuttunut ja kuinka jotkut ihan arkiset jutut tuntuu välillä aivan älyttömän raskailta.

Vauva on alkanut taas potkimaan sen jokusen viikon kestäneen punkemiskauden jälkeen. Ja nyt sitä voimaa vasta löytyykin! Pari kertaa päivässä tulee ihan säikähdettyä ja kiljahdettua ääneen, kun monoa tulee yllättäen. Erityisen häijyltä tuntuu, kun jalkaa tungetaan tuosta kylkikaarten yli. Siihen liikkeeseen tämä epeli on tuntunut erikoistuneen etenkin autoillessa.

Päivä päivältä alkaa jännittämään enemmän, että kumpaa sukupuolta tämä tulokas mahtaa edustaa. Ei kaduta kyllä ollenkaan, ettei sitä lähdetty selvittämään rakenneultran yhteydessä. Tämä pieni kutkutus tuo kivan oman lisän siihen synnytyksen odotteluun.