Nyt alkaa olemaan sen verta turvoksissa niin vatsa kuin tissitkin, että vaatteet ei meinaa mahtua päälle. Ennen ihan sopiva toppi tuntui makkarankuorelta päällä, ja housuissa ei mene enää vetoketjut ja napit kiinni. Jouduin jo turvautumaan hetkeksi kuminauhakikkaan, jotta sain jotkut housut sentään pysymään jalassa.
Kirpparilta tuli tehtyä hieno löytö, ja bongasin aivan uudet (oli vielä laputkin kiinni) Mamaliciouksen äitiyshousut hintaan 6e. Samasta pöydästä löytyi myös Boobin ruskea äitiys/imetysmekko samaan hintaan, joten sekin oli otettava matkaan kun oli mulle sopivaa kokoa. Noilla on normaalisti hintaa about 50e, joten tämä oli kyllä selvää säästöä! On myös ihanan kevyt olo, kun housut ei enää purista, mutta enhän mä yksillä housuilla pärjää mitenkään.
Joten ei auttanut kuin selailla nettikauppoja ja eilen löysinkin Ellokselta kivan näköiset äitiysfarkut, pari tunikaa ja villatakin. Sopivasti oli 40% alennuskin kaikista ostoksista eilen, kun laitoin tilauksen menemään! Toivottavasti ovat sopivan kokoisia, niin ei tarvitsisi palauttaa.
Tänään tuli 13 viikkoa täyteen, eli 14. viikko alkoi. Uskomatonta, että 1/3 raskaudesta on jo takanapäin. Vastahan mä plussasin. Vauvan pituuskin alkaa lähentelemään kymmentä senttiä. Kasvuvauhti on päätä huimaava! Puoliväliinkään ei ole enää edes kahta kuukautta.
Hieman on mietityttänyt, että "pitäisikö" minun suhtautua raskauteen samalla tavalla kuin niin moni muu lapsettomuustaustainen; stressaten, panikoiden, ahdistuen? Annanko minä itsestäni jotenkin hössöttävän kuvan intoilemalla ja olemalla onnellinen, luuleeko muut että olen unohtanut kaikki ne raskaat vuodet päästyäni vihdoin tähän tilaan?
Olen toisaalta itsekin yllättynyt, kuinka luottavaisesti olen suhtautunut tähän tilanteeseen. Oletin pelkääväni enemmän, huolestuvani herkemmin. Tulin lopulta siihen johtopäätökseen, että minä tunnen juuri niinkuin tunnen ja intoilen juuri sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä.
Yhtäkään vauvanvaatetta tai -tarviketta en ole uskaltanut vielä ostaa. Aivot ei oikein vieläkään osaa prosessoida sitä ajatusta, että minusta ihan oikeasti on tulossa äiti. Olen vasta nippanappa sisäistänyt sen, että olen raskaana. Tulevaisuutta en osaa kovin pitkälle visualisoida. En myöskään ole vielä kertonut raskaudesta töissä. Suunnittelin kyllä tarjoavani pullakahvit toimistolla np-ultran jälkeen, sitten seerumiseulan tulosten jälkeen, mutta edelleen emmin. Ei vaan jotenkin tunnu luonnolliselta puhua tästä muiden kuin miehen kanssa. Mulla (tai meillä) on oma pieni kupla, johon ei muut ole vielä päässeet sisään.
Miksi kädenlämpöinen ihmissuhde ei käy
1 vuosi sitten
Lähes puolitoista vuotta valmistauduin hetkeen, jolloin olisin uudelleen raskaana. Mietin miten tuossa tilanteessa olisin paniikissa, surisin ensimmäistä keskenmenoa, olisin voimaton pelätessäni uutta keskenmenoa. Toisin kuitenkin kävi. Tiedän faktat miten voi käydä, mutta oloni on kuitenkin voimallinen ja omaksi yllätyksekseni pystyn olemaan tästä tilanteesta varsin iloinen ja etenemään ilman sen suurempia turhia murheita. Ole siis sinäkin luottavainen, jos se olo vain sisältäsi tulee, ja jos se on luontevalta tuntuvaa. Kun sinä voit hyvin, voi se kasvava ihmekin hyvin.
VastaaPoistaSamoilla viikoilla munkin piti alkaa miettimään, että mitä pukis päälle. Olen ostanut yhden raskausvaatteen ( farkut) uutena ja toiset farkut käytettynä. Yläosan olen sitten ostanut koossa L/XL ja katsonut,että ne pituutensa puolesta peittävät mahan nätisti.
VastaaPoistaVoin tunnustaa stressanneeni ja ahdistelleeni ajoittain aika paljon, mutta kyllä päällisin tunne oli silti ilo ja onni, kun se raskaus viimein alkoi. Vauva oli todellinen meille jo ihan ensimmäisistä testeistä lähtien ja terapioin itseäni ostelemalla hillittömät määrät vaatteita, josta sainkin sitten kritiikkiä (että miten uskallan jne.). Mielestäni raskautuneilla lapsettomilla ei ole yhtä oikeaa tapaa käsitellä tunneskaalaansa, vaan jokaien kannattaa ehdottomasti tehdä niin kuin oikealta tuntuu. En tiedä suojaako jotkut itseään pelkäämällä mahd. keskenmenoa ja kokevan pettymyksen olevan jotekin suurempi, jos siitä on ehtinyt jo edes jollakin tasolla nauttimaan. En usko moiseen. Yhtä kovaa ja korkealta se pudotus tulee, jos raskaus päättyy ennen aikojaan. Nauti siis hyvällä omalla tunnolla! :) Ennemmin se harmittaa, ettei ole raskausaikana antanut sijaa niille onnen tunteille kaikelta siltä murehtimiselta. Eiköhän ne murheen ajat ole nyt takana päin. :)
VastaaPoistaMulla oli ihan sama fiilis, odotus tuntui niin henkilökohtaiselta asialta, että sitä ei halunnut kertoa alussa juuri kenellekään. Meillä alkaa huomenna jo vko 19 ja nyt on ollut töissäkin kiva jutella vähän avoimemmin.
VastaaPoistaEnkä usko, että olet huolehtinut liian vähän. Minäkään en juuri huolehtinut alkuraskaudesta. Tai saattoiko sen jotenkin aavistaa, että kaikki on hyvin. Paha sanoa. Itsellä huolet väheni tosi paljon siinä varhaisultrassa kun syke näkyi ja koko vastasi täysin viikkoja.
Aina voi tapahtua mitä vaan, mutta turha käyttää nyt energiaa huolehtimiseen vaan kanavoida se mieluummin onnelliseen odotukseen. Ja kuten näissä blogeissakin on niin monta kertaa sanottu: asioita ei voi etukäteen surra.
NO mutta sehän on vain hyvä, että et murehdi vaan olet hyvillä mielin ja onnellinen. Pääsääntöisesti minäkin vain hykertelen onnessani, mutta sitten kun joku epämääräinen tunne ilmaantuu, tulee paniikki. Mutta yllättävän hyvin niistäkin olen selvinnyt.
VastaaPoistaOlen jo muutamille uskaltanut kertoa ja voi kun he ovat olleet onnellisia puolestamme, kun vihdoin onnisti. Töissä kerroin esimiehelle, mutta isolta johdolta ja suurimmalta osalta työkavereista asiaa olen vielä salannut. Mieheni ei taas ole kertonut kellekkään. Ja on sitä mieltä että asia pitää salata mahdollisimman pitkään, hän jotenkin pelkää että kun asian kertoo , tapahtuu jotain pahaa.
Minäkin oletin pelkääväni ja huolehtivani enemmän,mutta koko raskauden ajan on ollut luottavainen olo,että kaikki menee hyvin ja on mennytkin. Vaikka takana vuosien lapsettomuus ja IVF-alkuinen raskaus. Nautinnollista odotusta sinulle.Kaikki menee varmasti hyvin.:)
VastaaPoista-tuleva pienen pojan äiti rv 30+3
Päinvastoin, olet tosi rohkea, kun uskallat iloita ja hössöttää raskaudesta. Samoin te kaikki muut, jotka osaatte olla liikoja huolehtimatta. Meillä oli miehen kanssa tästä aiheesta pitkä keskustelu, kun Erilaiset äidit -ohjelman lapsettomuutta käsitelleen jakson jälkeen. Meidän perheessä minä olen se realisti ja vähän ehkä pessimistikin ja mies taas ikuinen optimisti.
VastaaPoistaEnnen ajattelinkin, että varmasti kannan lapsettomuutta suruna ja taakkana mukanani koko elämäni, mutta miehen puheet saikin toivomaan, että itsekin osaisin ja uskaltaisin nauttia raskaudesta, jos joskus raskaudun. Toki tuskin lapsettomuus täysin koskaan katoaa.
Ja tosiaan kukin työstää ja kokee lapsettomuuden tavallaan, samoin raskaudet.
Nauttikaa vain ihan rauhassa ilman huonoa omaatuntoa ja olkaa onnellisia raskaudesta! :)
Hienoa, että sulla on positiivinen asenne kaikkien negatiivisten asioiden jälkeenkin. Positiivinen elämänasenne kantaa pitkälle. Tunnen yhden 102 vuotiaan mummun joka asustaa puulämmitteisessä pikkumökissään neljän ihmisen syrjäkylällä. Ruokailutottumukset eivät ole mitenkään terveelliset ja on koko ikänsä joutunut olemaan passiivinen tupakoitsija. Uskon että syynä tuohon pitkään ikään on mummun erittäin positiivinen elämänasenne.
VastaaPoistaEnsimmäisessä raskaudessa itkeskelin alkuraskaudessa ja olin ihan varma, että mitään näin onnellista ei voisi minulle sattua. Ensimmäisessä ultrassa olinkin jo neljä viikkoa pidemmällä kuin oletin ja vauva voi hyvin. Sen jälkeen asennoiduin paljon positiivisemmin raskauteen ja elämään yleensäkin. Ei haitannut vaikka trisomian riskilukua ei saatukaan vauvan pidemmälle jatkuneesta kehityksestä huolimatta.
Ole onnellinen! Suruja ei kannata murehtia etukäteen. Pahoja asioita ei välttämättä tapahdu ja niitä ehtii murehtia tapahtumisen jälkeen ihan riittävästi. Nauti raskaudestasi kun kerran kaikki on nyt hyvin.
Onnea odotukseen!!