Joka ilta kun lamppu sammuu....

.. meillä alkaa hulinat!

Mutta palataas ajassa vähän taaksepäin. Mies on jo muutamaan kertaan huomauttanut, että blogia pitäis päivittää, mutta kun... Ei ole aikaa!

-----

02.09. klo 23.02 tällainen pikku-smurffi syntyi elämäämme ilahduttamaan.



Synnytys ei meinannut lähteä taaskaan kunnolla käyntiin ja kipeistä supistuksista tuli kärsittyä pieni ikuisuus. Supistukset siis alkoivat puoli neljän aikoihin yöllä. Sairaalassa oltiin seitsemän aikoihin illalla. Yhdeksän maissa mä jäin lopulta kipujen takia osastolle, vaikka kotiinkin olisi vielä päässyt epäkypsän tilanteen takia. Mies passitettiin kotiin lepäämään. Yllätys olikin suuri, kun tuntia myöhemmin jouduin soittamaan isukin takaisin sairaalaan. Onneksi en ollut lähtenyt mukaan, eikä miehen tarvinnut toimia kätilönä jossain motarin varrella.

Kivut siis yltyivät ja tilanne eteni vähän turhankin nopeasti. Ehdin juuri ja juuri saliin, kun 22:40 meni lapsivedet ja helvetti oli irti. Tilattiin heti anestesialääkäri paikalle, joka saapui kymmenisen minuuttia myöhemmin ja vähän ennen sitä mieskin tuli mestoille. "Seuraavan supistuksen jälkeen pistetään", mutta eipä pistettykään. Ei ehtinyt. Ponnistutti liikaa. Pikkusiskolla oli kiire ja ponnistusvaiheen pituudeksi merkattiin kokonaiset kaksi minuuttia.

-----

Pikkusisko on aivan hurmaava tyyppi. Jopa rauhallisempi ja hyväntuulisempi kuin siskonsa aikanaan. On tässä toki omat huolensa ja harminsa ollut nytkin. Alkuun refluksiepäilyä ja nyt 3kk iässä onkin alettu epäilemään puklailun syyksi kananmuna-allergiaa. Katsotaan nyt, mitä neuvolasta tuumaavat vai pitääkö tässä lähteä jotain allergologia tapaamaan yksityiselle.

Arki on raskasta. Univelkaa on liikaa.
Vauva ei meitä valvota, mutta poskihampaita tekevä ja uusia sanoja opiskeleva taapero sitäkin enemmän. Mies juuri tänä aamuna totesi, että esikoinen ei ole nukkunut kunnollisia yöunia kuukauteen. Tää on aivan hirveetä. Muutama yö takaperin heräsin kuudesti rauhoittelemaan esikoista ja siihen kolme vai neljä imetystä päälle. En saanut yhtäkään kokonaista tunnin unipätkää.

Onneksi ihan noin pahoja yöt eivät useimmiten ole. Mutta valitettavasti en muista, koska olisin nukkunut viimeksi edes 3h putkeen. Aamut alkaa usein jo neljältä, kun vauva herää tukkoisen nenänsä kanssa. Ja kun ehdin saada neidin takaisin untenmaille n. viiteen mennessä, en ehdi enää itse nukahtaa ennen miehen herätyskellon pirinää n. klo 5:30. Siinä sitten puolen tunnin kolinat, niin esikoinenkin usein herää eikä suostu enää rauhoitteluista huolimatta jatkamaan unia. Ja tottakai illat on yhtä nukahtamista vastaan taistelua esikoisen toimesta ja saadaan se yöunille monesti vasta 21-22 aikoihin. Vauva venyttää vielä iltoja usein 23 asti.

Mutta näin pikaraporttina todettakoon, että hengissä ollaan ja 3kk ollaan jo selviydytty. Vielä toinen samanmoinen, niin pitäisi kuulemma alkaa vähitellen helpottaa. Niin ainakin olen kuullut sanottavan, että ekat 6kk on pahimmat näin pienen ikäeron ollessa kyseessä. Todella toivon niin.

Muutosten tuulet puhaltaa

Pahoittelut heti alkuun tästä pitkästä päivitystauosta.
Tämä kevät on ollut uskomattoman hektinen, ja raskas. Yllättävä plussatulos pisti maailmankirjat melkoisen pahasti sekaisin ja sen myötä tässä on ensin suunniteltu talon laajennusta, lopulta myyty se talo (ensimmäisestä näytöstä vieläpä!), muutettu mun lapsuudenkotiini, etsitty esikoiselle hoitopaikka ja palasin tällä viikolla takaisin töihin.

Lisäksi kevääseen on mahtunut surua, koska vanhempi koiramme jouduttiin nukuttamaan ikiuneen kesken "rutiinileikkauksen", kun näkymät olivatkin pahemmat mitä ultrauksen perusteella kuviteltiin.

Yhdistämällä tähän kaikkeen lamauttava alkuraskauden väsymys (pahimmillaan juuri muuttorumban aikaan), miehen työkiireet, pari flunssaa ja tytön hampaiden puhkeaminen rytinällä, saatiin aikaiseksi puolikuollut äiti, ylistressaantunut isä, huonosti nukkuva vauva ja sotatanteretta muistuttava koti.

Nyt vihdoin tuntuu, että alkaa helpottaa.

Miten sitä oikein tiivistäisi kaiken yhteen postaukseen? Ei varmaan mitenkään.

Nt-ultrassa oli kaikki hyvin.
Esikoinen kasvaa ja kehittyy normaalisti, ja tuntuu viihtyvän loistavasti päiväkodissa.
Tuttivieroitus onnistui naurettavan helposti 10kk iässä.
Otimme riskin ja ostimme tuplarattaat jo ennen rakenneultraa, kun tuli niin hyvä tarjous vastaan.

Rakenneultrassakin oli kaikki hyvin.
Liikkeitä tuntui jo ennen sitä ja olivat ultran aikaan jo melko voimakkaita.
Syykin selvisi; tällä kertaa istukka on kohdun takaseinässä, joten hurjaa paukutusta on siis luvassa jatkossakin. Sukupuolikin selvitettiin tällä kertaa.

Tämän kuvan perusteella saa heittää arvauksia kehiin ;)


















Imetys on myös tainnut nyt tulla tiensä päähän.
Kuulun ilmeisesti siihen porukkaan, jolla maidontulo vaan loppuu raskauden puolivälin tienoilla.
Se todella tuntui loppuneen kuin seinään 23. raskausviikolla.
Haikea olo, mutta toisaalta olen kyllä tyytyväinen, että sain kuitenkin imetettyä lapsentahtisesti tytärtä 11kk ikäiseksi asti. Vielä maitoa irtoaa joitain tippoja, mutta tyttö on aina imetyksen jälkeen todella tyytymätön ja raivohuutaa (korvikehörppy heti perään yleensä rauhoittaa), joten luultavasti yöimetysten lisäksi myös päiväimetykset jäävät pois ihan lähipäivinä. Aamuisin tyttö onkin jo kieltäytynyt rinnasta.

Pieni taivas

Siellä se Mini köllötteli, kun käytiin eilen ultrassa kurkkimassa (uudella klinikalla, vanhalla lääkärillä *vinkvink*). Näkyi pienet kädet ja aivan uudenkarheilla huippulaitteilla jopa ehyt selkäydinkanavakin. Uskomatonta, mihin tekniikka on jo kehittynyt!

Ei tämä olekaan unta.
Meille tulee toinen vauva <3

kuinka oudosta voi tulla vieläkin oudompaa?

Meillä olikin astetta jännittävämpi loppuvuosi. Tapaninpäivänä ilmoitin aamulla miehelle, että menkat on neljättä päivää myöhässä ja kysyin, että mitäs tehdään. Ostettaisiko testi ennen risteilylle lähtöä, vai vasta kun palataan takaisin kotiin? Päädyttiin nauttimaan risteilystä ja hakemaan testi sitten kotimatkalla, jos tarvetta vielä on. Ja kun ei sitä vuotoa kuulunut laivallakaan, kipaisin nopeasti apteekissa 28.12. ja heti kotona oli tottakai sydän pamppaillen mentävä se tekemään.

Tulos oli hyvin hämmentävä.

Oikeasti? Luomuplussa? Meillekö? Näin pian?
Fiilikset on seilanneet jossain onnen ja kauhun välimaastossa. Onneksi tässä on aikaa sulatella.


Alkuraskauden ultra on varattu parin viikon päähän. Sille tutulle lääkärille, jonka ansiosta meillä on tuo ihanaakin ihanampi tytär.

Jännittää ja pelottaa. Mitä mahtaakaan olla arki kahden vaippaikäisen kanssa? Ikäeroa tulisi näillä näkymin n. 1v 3kk, joten melkoista hulinaa taitaa olla seuraavat vuodet, jos tämä minityyppi saadaan syliin asti.

"Eteenpäin!" sanoi vauva matolla

6,5kk iässä oli selvästikin uuden kehitysharppauksen aika. Tyttö on nyt ilmeisesti keksimässä, miten ryömitään ja onkin jo jokusen kerran päässyt pieniä matkoja eteenpäin. Aikaa tähän tosin vielä kuluu melko paljon ja etenemismatkat voi laskea muutamissa senteissä. On kyllä hauskaa seurattavaa, kun toinen ensin heiluttelee jalkojaan melkoisella tahdilla, sitten nousee pylly pystyyn ja kurotellaan kiinnostavaa objektia kohden.

Tyttö on nyt myös alkanut tunnistamaan nimensä. Hymy ainakin nousee huulille nimen kuullessaan ja pää kääntyy siihen suuntaan, missä kutsuja on :)


Sormiruokailua on jatkettu, mutta jonkin verran tulee tarjottua ruokaa myös soseutetussa muodossa, jos sormiruokaillen ei ole näyttänyt päätyvän mitään suuhun asti. Eipä ne soseetkaan oikein tunnu uppoavan, joten saattaa mennä monta päivää niin, että kiinteää ruokaa menee mahaan asti ehkä 2-4 lusikallista ja nekin yleensä iltapuuroa tai hedelmäsosetta. Onneksi toisina päivinä taas maistellaan innolla ihan kaikkea ja ruokaa menee isoja määriä sekä sormin, että syötettynä. Väkisinkin sitä silti hiipii mieleen huoli, että saako tyttö tarpeeksi ruokaa. Mutta kai se on vain luotettava, että tyttö syö sen verran, mitä tarvitsee.

Seuraavassa kuvassa on ikuistettuna parin viikon takainen katastrofi, kun tutustuttiin loheen ensimmäistä kertaa. Lohi ja avokado päätyi lopulta ihanaksi punavihreäksi mössöksi pöydälle, ja siitä pienissä erissä lattialle. Koostumus oli selvästikin mielenkiintoinen, mutta ei nähtävästi kelvannut ruuaksi.

"Tadaa!"








Olen nyt uskaltautunut laittamaan jonkin verran mausteita tytönkin ruokiin ja tullut huomanneeksi, että se selvästi lisää mielenkiintoa niihin. Lohikin maistui seuraavalla kerralla ihan eri tavalla, kun se oli höyrytetty kasvisten kanssa ja päälle laitettu ripaus mustapippuria ja yrttejä. Vaikutti olevan suorastaan herkullista!

Tutkimusmatkailija-vaihe on kiihtymässä. Napit, vetoketjut ja muut pienet yksityiskohdat kiinnostaa valtavasti. Hoitolaukun remmit ja sisältö on myös todella jänniä. Viime päivien suurin hitti taas on ollut erään postipaketin pehmusteena toiminut ilmalla täytetty "tyyny". Rapisee kivasti, pysyy hyvin käpälässä ja ei nähtävästi poksahda ihan helposti, vaikka sitä on maisteltukin aika urakalla.

Kohta alamme olla kyllä pulassa, koska tyttö on alkanut osoittaa kiinnostusta myös niitä tavaroita kohtaan, jotka eivät ole maatasossa. Viikonloppuna likka päätti nimittäin yllättää, ja alkaa tutkimaan kestovaippaimujen ihmeellistä maailmaa. Onneksi oli kännykässä kamera, niin sain ikuistettua tämän ensimmäisen kiipeilyharjoituksen.

Rytmiä etsimässä

Meidän pikkulikka on parin päivän päästä puolivuotias. Siitä minivauvasta on ihan silmänräpäyksessä kasvanut iso tyttö. Sitä niin haluaisi pysäyttää ajan hetkeksi, vaikka toisaalta jo innoissaan odottaa seuraavia kehitysaskeleita.

Päivät, viikot ja kuukaudetkin tuntuvat kuluvan ihan älyttömän nopeasti. Juurihan sitä vasta ihmeteltiin ensimmäisiä hymyjä ja nyt jo istutaan pieniä hetkiä syöttötuolissa, syödään omatoimisesti, liikutaan paikasta A paikkaan B.

Vauva-aika on toisaalta yllättänyt helppoudellaan, toisaalta taas tämä väsymys ja sen tuoma pieni alakuloisuus ja saamattomuus on vaivannut paljonkin. Tuntuu koko ajan, että pitäisi pystyä olemaan jotain enemmän. Tekemään enemmän. Pitäisi ehtiä hoitamaan lapsi, koirat ja koti. Pitäisi ehtiä huoltamaan parisuhdetta. Pitäisi ehtiä joskus suihkuun.

Ehtisihän sitä mitä vain, jos olisi jaksamista. Tyttö nukkuu nykyään todella upeita päiväunia, välillä jopa neljäkin tuntia putkeen. Aamuisin olen kuitenkin niin koomassa, etten tytön nukutuksen jälkeen saa oikein otetta mistään. Käytän pikaisesti koirat itkuhälytin kädessä, jonka jälkeen keitän kupposen kahvia ja pyörin ympäri kämppää, miettien mistä alottaisin. Ja lopulta huomaan, etten ole aloittanut mitään, enkä saanut aikaan mitään. Päivällä sujuu jo vähän paremmin ja yleensä olenkin aktiivisimmillani sen jälkeen, kun mies palaa töistä ja voi pitää silmällä tyttöä.

Olen myös huomannut, että vauvan itkun kuunteleminen on mulle aivan suunnattoman raskasta. Iltanukutuksien kanssa on ollut nyt jokusen päivän aika hankalaa -- yliväsyneenä tytöstä kuoriutuu lohduttomasti huutava vauva, joka saa äitinsäkin itkemään. Uskoisin kuitenkin, että nämä iltahankaluudet ovat taas vain yksi niistä kuuluisista Vaiheista. Meidän päivärytmi on selvästi hakemassa uutta rytmiä. Nyt on juuri käynnissä siirtymä kolmista päiväunista kaksiin. Ja kiinteiden tulo kuvioihin sekoittaa myös pakkaa. Ja hampaat. Ja taitojen kehittyminen.

Juuri totesin pari päivää sitten miehelle, kuinka musta tuntuu, että päivät on täynnä syöttämistä, vaipanvaihtoa ja nukuttamista. Ja kiinteiden aterioiden määrää pitäisi ilmeisesti vielä saada jossain vaiheessa lisättyä viiteen. Apua! Imetyshetket on onneksi lyhyitä, puhutaan vain muutamista minuuteista kerrallaan, mutta sormiruokailu vie paljon aikaa. Ainakin vielä toistaiseksi, kun lähinnä tutustutaan eri ruoka-aineisiin.

Kovin kummoisia määriä ruokaa ei taida vatsaan asti päätyä. Hienosti tyttö kuitenkin on maistanut kaikkea, mitä on tarjottu. Uusin lemppari taitaa olla tomaatti. Sitä on myös ihanaa hakata pöytää vasten niin, että siemenet roiskuu ympäriinsä. Kukka- ja parsakaali on kiehtovia lähinnä sormituntuman vuoksi. Siitä näpräilystä aiheutuvaa silppua onkin harvinaisen hankalaa siivota pois. Maissinaksut on myös maistuneet, ja riisikakut. Kurkku, kesäkurpitsa ja banaani on myös ihan ok. Marjasoseitakin olen antanut -- levitettynä riisikakulle ja myös lusikalla purkista. Sose on ollut niin hyvää, että lisälusikallisia vaaditaan hapuilemalla lusikan suuntaan tai hakkaamalla ponnekkaasti pöytää. Seuraava sosepurkillinen maistuukin appelsiinilta, banaanilta ja mangolta. Saa nähdä millaisia irvistyksiä saadaan sen myötä katsella.

Blogin kohtalo

Edelleen on kovasti mietinnässä, mitä tälle blogille tapahtuu.
Ajattelinkin kysäistä jos jollain teistä lukijoista olisi jotain toiveita sen suhteen, että jatkanko kirjoittelua ja jos jatkan, niin minkätyylistä blogia lukisitte mieluiten?

Omassa mielessä on nyt viime päivinä kytenyt ajatus jonkinlaisesta sormiruokailu-blogista. Kiinteitä aloitetaan luultavasti maistelemaan parin viikon päästä ja voisi olla hauskaa pitää kirjaa edistymisestä ja kuvata tytön syömisen opettelua. Kai sitä siinä ohella tulisi kirjoitettua muustakin :)